Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 360

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 360

Asianro 10075/00.01.01/2018

 

 

Kaupunginjohtajan sijaisten määrääminen vuodelle 2019

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 1 luvun 2 §:n mukaan kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kaupunginjohtaja vastaa asioiden valmistelusta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Edelleen hallintosäännön 3 luvun 24 §:ssä säädetään, että apulaiskaupunginjohtajat johtavat kaupunginjohtajan alaisena, kaupungin kokonaisetu huomioiden, palvelualueiden toimintaa.

 

Hallintosäännön 3 luvun 22 §:n mukaan kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. Käytäntönä on ollut, että kaupunginhallitus on tehnyt vuosittain erillisen päätöksen kaupunginjohtajan sijaisuusjärjestelyistä. 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, kaupunginjohtajan sijaisena toimivat 1.1.2019 lukien apulaiskaupunginjohtajat seuraavassa järjestyksessä:

1. Apulaiskaupunginjohtaja (kaupunkiympäristön palvelualue),

2. Apulaiskaupunginjohtaja (perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet) ja

3. Apulaiskaupunginjohtaja (hyvinvoinnin edistämisen sekä kasvun ja oppimisen palvelualue).

Kaupunginhallitus tekee vuosittain erillisen päätöksen apulaiskaupunginjohtajien etusijajärjestyksen muuttamisesta seuraavan vuoden osalta.



 

 

Päätös                                            Merkittiin, että apulaiskaupunginjohtajat Pekka Vähäkangas, Jari Saarinen ja Jari Kyllönen poistuivat kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa