Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.12.2018/Pykälä 368

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

§ 368

Asianro 9943/02.08.00.01/2018

 

 

Kuopion taidelukio Lumit rakennesuunnittelu

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

 

                                                          Kuopion taidelukio Lumit, n. 9000 brm2 uudisrakennus, johon sijoittuu 600 oppilaan taidelukio sekä ilmaisutaidon, musiikin ja tanssin tiloja, oli mukana Kuopionlahden alueelle sijoittuvassa Kuopion soiva ja sykkivä sydän – arkkitehtuurikilpailussa. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy ehdotuksellaan ”Jukebox”. 

 

Taidelukio Lumitin suunnitelmia on jatkokehitelty tilaajan ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti voittaneen ehdotuksen luonnosten pohjalta. Hankkeen suunnitteluryhmä koostuu pää- ja arkkitehtisuunnittelijasta, geosuunnittelijasta, rakennesuunnittelijasta, LVIA-suunnittelijasta, sähkösuunnittelijasta sekä tarvittaessa paloteknisestä suunnittelijasta ja akustiikkasuunnittelijasta. Kuopion Taidelukio Lumit –uudisrakennuksen hankeaikataulun mukaisesti suunnitelmien rakennuslupavalmius on kesäkuussa 2019, rakentaminen aloitetaan arviolta huhtikuun alussa 2020 ja koulu voi aloittaa toimintansa tiloissa vuoden 2022 alussa.

 

                                                          Kuopion Tilakeskus julkaisi Kuopion Taidelukio Lumitin rakennesuunnittelusta EU hankintailmoituksen EUVL :ssä 12.10.2018. Tarjoukset tuli jättää viimeistään 19.11.2018 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saapui neljä tarjousta. Tarjoukset avattiin 19.11.2018 klo 12.30. Kaikki tarjoajat täyttivät vaaditut soveltuvuusvaatimukset.

 

Tarjouspyyntöasiakirjoissa tarkemmin eriteltyjen valintakriteereiden mukaisesti hankintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, jossa painoarvo laatupisteille on 65 % ja hintapisteille 35 %. Tarjouksista on laadittu vertailu. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antoi Sweco Rakennetekniikka Oy. Hankintahinta tarjouksen perusteella on 510 000 euroa (alv 0 %).

 

                                                         

Vaikutusten arviointi                Vaikutusten ennakkoarviointi on kokousasiakirjan liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunginhallitus valitsee Kuopion taidelukio Lumitin rakennesuunnittelijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Sweco Rakennetekniikka Oy: n.

 

 

 

Liitteet

5

9943/2018 Vaikutusten ennakkoarviointi

 

6

9943/2018 Suunnittelutarjousten kokonaispisteet

 

Viiteaineisto

1

9943/2018 Tarjouspyyntö

 

2

9943/2018 Suunnittelijan valintakriteerit

 

3

9943/2018 Tarjousten avauspöytäkirja

 

4

9943/2018 Tarjousten laatuvertailu

 

5

9943/2018 Tarjousten pisteytys

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hilkka Laakso

puh. +358 44 718 5149

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus valitsee Kuopion taidelukio Lumitin rakennesuunnittelijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Sweco Rakennetekniikka Oy: n.

 

 

Päätös                                            Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa