Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 18.12.2018/Pykälä 90

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 90

Asianro 8854/10.03.02.02/2018

 

 

Pyörön palvelukorttelin hankesuunnitelma

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungin kaupunginjohtajan johtoryhmä on päättänyt 10.4.2018 Pyörön palvelukorttelin hankesuunnittelun käynnistämisestä.

Pyörön palvelukorttelin suunnittelua ollaan käynnistämässä osana ikääntyvien asumispalvelujen kehittämistyötä. Suunnittelutyö pohjautuu vuonna 2013 hyväksyttyyn perusturvan ja terveydenhuollon palveluverkostojen kehittämisselvitykseen, jossa pitkän tähtäimen kehittämisen kohteena olivat asumispalvelut. Selvityksessä ennakoitiin tulevia, vuoteen 2030 saakka ulottuvia asumispalvelujen paikkamääriä, palvelujen järjestämistapoja, palvelujen sijaintia sekä tilallisia perusteita asumispalveluiden järjestämiselle.

Palveluverkostojen kehittämisselvityksen mukaan ikääntyvien asumispalvelujen tarve tulee kasvamaan väestön nopean ikääntymisen myötä. Selvityksessä asumispalvelujen järjestäminen esitetään toteutettavaksi ns. kampusalueille, joista Pyörön alue on yksi suurimmista. Selvityksessä on todettu Pyörön alueelle tavoiteltavan yhteensä jopa 800 tuki- ja palveluasuntoa tai muuta esteetöntä asuntoa ikääntyvien kohderyhmälle.

Pyörön hanke on palveluverkostojen kehittämisselvityksen tavoitteiden ja vision mukainen. Arvioitu valmistumisaika on v. 2021-2022.

 

 

Investointi- ja rakennuskustannukset

Hankkeen investointi- ja rakennuskustannuksista vastaa Niiralan Kulma Oy.

Hankkeelle haetaan tehostetun palveluasumisen osalta avustusta tukiluokka 3 mukaisesti, jonka suuruus on 40 %. Ikäihmisille kohdennettujen, runsaasti varusteltujen vuokra-asuntojen osalta haetaan avustusta tukiluokka 2 mukaisesti, suuruus 25 %.

 

ARA -rahoitteisena toteutettavaksi suunniteltu hanke on kustannustehokas (omakustannusperiaatteen mukainen vuokran määritys, investointiavustus erityisryhmien asunnoille, alv-vähennysoikeuden hyödyntäminen vuokrien alentamiseksi palveluasuntojen osalta).

 

Kuopion kaupunki vuokraa tehostetun palveluasumisen tilat Niiralan Kulma Oy:ltä pitkäaikaisella 20 vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella (välivuokrausmalli), mikä varmistaa hankkeen toteutumisen ja mahdollistaa arvonlisäverovähennyksen hyödyntämisen vuokrien alentamiseksi. Palveluasunnot jälleenvuokrataan edelleen asukkaille.

 

 

Toiminnalliset kustannukset

 

Pyörön hankkeen tehostetun palveluasumisen paikat ovat korvaavia. Puijonlaakson palvelukeskuksen kiinteistöstä luopumisen yhteydessä hoivasta lakkautuu 78 asumispalvelupaikkaa (38 laitoshoidon paikkaa ja 40 lyhytaikaispaikkaa). Pyörön tehostetun palveluasumisen toiminnalliset kustannukset rahoitetaan Puijonlaakson palvelukeskuksesta vapautuvalla määrärahalla. Puijonlaakson palvelukeskuksesta lakkautettaville lyhytaikaispaikoille haetaan korvaavaa ratkaisua Leväsen palvelukeskuksen kehittämisen yhteydessä.

 

Hanketyöryhmän esitys

 

Pyörön palvelukorttelin hanketyöryhmä esittää, että Petoselle, Pyörön keskustan alueelle rakennetaan asuinrakennus, johon sijoittuu tehostettua palveluasumista sekä ikäihmisille suunnattua vuokra-asumista. Niiralan Kulma Oy toteuttaa asuinkerrostalohankkeen, johon sijoittuu 56 tehostetun palveluasumisen asuntoa sekä 13 pienasuntoa, jotka kohdistetaan ikäihmisille.

Kuopion kaupunki vuokraa tehostetun palveluasumisen tilat Niiralan Kulma Oy:ltä pitkällä 20 vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella (välivuokrausmalli).

 

Ikäihmisille suunnatut hyvinvoinnin palvelut ovat muutoksessa, johtuen osin myös SOTE-uudistuksesta. Näiden toimintojen toteuttaminen ja tilatarpeet selvitetään Pyörön osalta erillisenä projektina myöhemmin.

 

Vaikutusten arviointi                Toteuttaa Ikäystävällinen Kuopio –ohjelman tavoitteita. Turvataan tavoitteiden mukainen vanhuspalvelujen palvelurakenne.

 

 

Esitys                                              Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy hanketyöryhmän esityksen ja esittää hankesuunnitelman edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

Liitteet

1

Hankesuunnitelma_Pyörö 26_11_2018.pdf

 

2

Viite_1_tilaohjelma.pdf

 

3

Viite_2_viitesuunnitelmat.pdf

 

4

Viite_3_vanhusten asumispalvelujen palvelukuvaus.pdf

                                                           

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kaija Kokkonen

puh. +358 44 718 6407

Petri Koponen

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Merkittiin, että asiakkuuspäällikkö Petri Koponen ja suunnitteluarkkitehti Katja Lintunen poistuivat kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 15.35.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa