Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 18.12.2018/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 94

Asianro 10037/05.17.00/2018

 

 

Omaishoidon tuen korvaukset vanhus- ja vammaispalveluissa vuonna 2019

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

                                                          Perusturvajohtaja Mari Annika Antikainen

                                                          Sosiaalipalvelujen hallinto

                                                         

Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden suuruudesta ja alimmasta hoitopalkkiosta säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 5 §:ssä. Lain 6 §:n mukaan hoitopalkkiota tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/ 2006) 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella.

 

Vuodelle 2018 vahvistettu palkkakertoimen pisteluku on 1,391 ja vuodelle 2019 vahvistettu palkkakertoimen pisteluku on 1,417. Vuodelle 2019 vahvistettu palkkakerroin merkitsee hoitopalkkioihin noin 1,87 prosentin korotusta vuoteen 2018 verrattuna. Omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 1.1.2019 lukien 399,91 euroa kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava hoitopalkkio on vähintään 799,81 euroa kuukaudessa. (Sosiaali- ja terveysministeriön 30.11.2018 Kuntainfo 13/2018).

 

Tason tarkistus indeksimuutosta vastaavasti koskee myös sellaisia hoitopalkkioita, jotka on sovittu alinta määrää suuremmaksi tai pienemmäksi ja jotka perustuvat ennen korotusajankohtaa voimassa olleeseen omaishoitosopimukseen.

 

Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikainen sijaishoito on voitu 1.8.2011 alkaen järjestää omaishoidon tuesta annetun lain 4 a §:n perusteella toimeksiantosopimuksella, jonka kunta tekee sijaishoitajan kanssa. Kunta päättää sijaishoidon hoitopalkkioiden suuruuden. Hoitopalkkioiden noin 1,87 prosentin korotus tehdään 1.1.2019 lukien myös omaishoidon tukena järjestettävän sijaishoidon palkkioihin.

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi                Omaishoitolaki edellyttää korvausten tarkistamista.

 

Posote-vaikutusten arviointi

Ei Posote-vaikutusta.

 

 

 

Esitys                                              Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen ja perusturvajohtaja Mari Annika Antikainen:

Perusturva- ja terveyslautakunta vahvistaa omaishoidon tuen hoitopalkkiot ja sijaishoidon korvaukset liitteen mukaisena 1.1.2019 alkaen. 

 

 

 

Liitteet

8

Liite_Omaishoidon tuen korvaukset 2019.docx

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

Hanna Jokinen

puh. +358 44 718 3303

Laura Eskanen

puh. +358 44 718 3400

Mari Annika Antikainen

puh. +358 44 718 6401

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy perusturvajohtajan ja kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa