Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 23.01.2019/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 4

Asianro 182/00.01.01/2017

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Hallinnon ja toiminnan järjestämisestä määrätään Kuopion kaupungin hallintosäännössä sekä palvelualueiden toimintasäännöissä. Toimintasäännöllä voidaan siirtää toimivaltaa edelleen viranhaltijalle, luottamushenkilölle ja toimielimelle. Toimintasäännön hyväksyy palvelualueen lautakunta.

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toiminnassa on tapahtunut muutoksia vuoden 2018 aikana. Kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti matkojenyhdistelykeskuksen toiminta on siirtynyt Sansia Oy:lle ja hulevesien hallinta kaupunkiympäristön palvelualueelle.

 

Liitteenä olevassa toimintasääntöluonnoksessa on huomioitu edellä mainitut muutokset. Tarvittavat muutokset Kuopion kaupungin hallintosääntöön on jo tehty.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy liitteenä olevan kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön.

 

 

Liitteet

2

182/2017 KYMP toimintasääntöluonnos

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa