Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 23.01.2019/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 5

Asianro 8651/00.02.03/2018

 

 

Kaupunkirakennelautakunnan kokouksen siirto

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kaupunkirakennelautakunta on 21.11.2018 kokouksessaan päättänyt vuoden 2019 kokouspäivät tammi-elokuulle. Tuolloin toukokuulle päätettiin kaksi kokousta 8.5.2019 sekä 29.5.2019.

 

Talousarvion 2020 valmistelun ja päällekkäisten tapahtumien vuoksi ehdotetaan toukokuussa pidettäväksi yksi kokous, joka pidettäisiin keskiviikkona 22.5.2019 klo 15.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                               Esitän, että kaupunkirakennelautakunta päättää kokoontua toukokuussa 22.5.2019 ja samalla käsitellään strategiaa ja taloustavoitteita vuodelle 2020. Lisäksi esitän, että lautakunta päättää kaupunkiympäristön palvelualueen lautakuntien strategia- ja talousseminaarin pidettäväksi 10.4.2019 ennen varsinaista kokoustaan.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa