Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.02.2019/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 12

Asianro 1410/00.01.02.00/2019

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Palvelu- ja hankintasuunnitelman päivittäminen

 

 

 

 

                                                          Valtuustoaloite 11.2.2019

                                                          Neeta Röppänen ja 51 muuta valtuutettua

 

Kuopiossa on voimassa syksyllä 2013 hyväksytty palvelu- ja hankintasuunnitelma vuosille 2013-2020. Uuden suunnitelman päivitys on syytä käynnistää jo tämän kevään aikana.

 

Voimassa olevan suunnitelman hyväksymisen jälkeen siihen vaikuttavissa tekijöissä on tapahtunut lukuisia muutoksia - todennäköisesti enemmän kuin ohjelmaa hyväksyttäessä on osattu ennakoida. Kaupungin strategia on päivitetty, tukipalveluyhtiössä on tapahtunut useita erilaisia muutoksia sulautumisista laajenemisiin ja kuntaliitokset ovat vaikuttaneet palvelurakenteeseen. Lisäksi olemme saaneet käytännön kokemusta muun muassa palveluseteleistä ja palvelurakenne julkisen ja yksityisen tuotantotavan välillä on elänyt. Meillä on myös edelleen haasteita muun muassa asuinalueiden ja niille tarvittavien palveluiden synkronoinnissa.

 

Päivitettävän ohjelman valmistelussa on varmistettava päätöksentekomekanismien toimivuus ja poliittisen ohjauksen vaikuttavuus palveluista ja hankinnoista päätettäessä. Päättäjien on myös voitava seurata suunnitelman linjausten toteutumista.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että palvelu- ja hankintasuunnitelman päivitys käynnistetään pikimmiten.

 

 

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa