Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 27.02.2019/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  1321/2019 Seurantaraportit 2018

 

 

§ 33

Asianro 1321/00.01.02.00/2019

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toiminnan ja talouden seurantaraportit 1.1. - 31.12.2018

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toiminnalle asetetut tavoitteet ja toimenpiteet toteutuivat kuluneena vuonna pääosin suunnitelman mukaisesti. 

 

Kasvutavoitteiden toteuttamisen edellyttämät kaavatyöt sekä kunnallistekniikan suunnittelutyöt etenivät pääosin suunnitellusti. Rakentamisen pääpaino suuntautui Hiltulanlahden asuinalueen toteuttamiseen sekä Kauppakadun, Niiralankadun ja Suurmäentien saneerauksiin. Maanhankintaa jatkettiin aktiivisesti kaupungin kasvualueilla.

 

Savilahti ja muut kärkihankkeet olivat näkyvä osa kaupungin kehittämisessä. Viisaan liikkumisen hanke, Savilahden smarteimmat ratkaisut SmaRa-hanke sekä kiertotalouden KierRe-hanke jatkoivat toimintaansa yhteistyössä kehittäjien, rahoittajien ja muiden toimijoiden kanssa. Strategian kannalta tärkein hanke Savilahden allianssihanke eteni kehitysvaiheeseen.

 

Taloudelliset tavoitteet toteutuivat talousarviota paremmin. Tulo-odotukset ylittyivät ja säästöjä savutettiin mm. palvelujen ostoissa, henkilöstömenoissa ja joukkoliikenteessä. Maaomaisuuden myyntivoittojen sekä maanvuokrien osalta tehtiin talousarviomuutos niiden hyvän kertymän vuoksi.

 

Yhdyskuntarakentamisen osalta nettoinvestoinnit toteutuivat hieman budjettia suurempana. Savilahden allianssihankkeen osalta ylittyneet menot kompensoitiin muista investointikohteista. Täysin uutena hankkeena mukaan tuli asematunnelin saneeraus ja jatkaminen Asemanseudun alueella. Tähän hankkeeseen saadaan kuitenkin merkittävästi EU-tukea.

 

Asiaa esitellään kokouksessa ja tarkempi selostus vuoden 2018 toiminnasta ja taloudesta on liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta keskustelee asiasta ja merkitsee vuoden 2018 seurantaraportit tiedoksi.

 

 

Liitteet

1

1321/2019 Seurantaraportit 2018

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että tämä asia käsiteltiin asian nro 6 käsittelyn jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa