Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 25.02.2019/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 13

Asianro 1572/00.00.01.02/2019

 

 

Kuopion kaupungin omistajapolitiikan päivitys

 

 

 

Kuopion kaupungin omistajapoliittiset linjaukset on hyväksytty viimeksi kaupunginvaltuustossa 19.5.2014 § 40. Omistajaohjausjaosto on käsitellyt omistajapolitiikan päivitystä kokouksessaan 29.10.2018.

 

Omistajapolitiikan osalta päivitystarve kohdistuu ensisijaisesti kaupungin strategian ja vision toissa vuotiseen päivitykseen. Omistajapolitiikan tulee tukea kaupungin strategiaa.  Lisäksi päivitystarvetta on havaittu mm. eri toimintamuotojen kuvaamisen yksityiskohtaisuudessa sekä omistettujen yhtiöiden linjauksissa.

 

Kaupunki seuraa yhteisöomistustensa toiminnan kehittymistä ja asemaa ja tekee aktiivisesti omistajapoliittisia ratkaisuja. Kaupunki edellyttää omistamiensa yhteisöiden toimivan tehokkaasti ja tuloksellisesti. Yhteisöiden toiminnan seuraaminen on jatkuva prosessi ja omistajapoliittiset ratkaisut tehdään ennakoiden ja konsernin kokonaisetu varmistaen oikealla hetkellä. Omistuksille asetettava tuottotavoite ja kaupungille maksettava tuloutus sekä yhteisöiden toiminnalliset tavoitteet päätetään vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä. Omistajaohjausjaoston tehtävänä on arvioida omistajapoliittisten linjausten päivitystarvetta.

 

Luonnos uudistetuksi omistajapolitiikaksi jaetaan kokoukseen osallistuville oheismateriaalina.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                Merkitään, että asia on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan ja yritysvaikutuksiltaan neutraali

 

 

 

Viiteaineisto

2

1572/2019 Omistajapolitiikka Oheismateriaali 250219

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto käy asiasta keskustelua ja linjaa jatkovalmistelua.


Päätös                                            Omistajaohjausjaosto kävi asiasta keskustelun ja linjasi jatkovalmistelua.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa