Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 28.03.2019/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 32

Asianro 7959/10.03.00.03/2015

 

 

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 13.12.2018 § 13 kiinteän uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhan asettaminen / kiinteistön 297-11-19-2 siistiminen

 

 

Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta

 

Tiivistelmä

 

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään antopäivä 19.6.2018, taltio 2955, diaarinumero 3704/1/17 hylännyt valituksen alunperin ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 21.1.2016 § 6, jolla asianosainen velvoitettiin siistimään kiinteistön 297-11-19-2 pihat poistamalla sieltä liitevalokuvista näkyvät puutavarat, eristelevyt, tiilet, putket ja pressut 31.10.2016 mennessä. Tämän velvoitteen tehosteeksi asetettiin 10 000 euron suuruinen uhkasakko. Ympäristö- ja rakennuslautakunta teki 13.12.2018 § 13 päätöksen kiinteän uhkasakon (10 000 €) tuomitsemisesta ja asetti uuden 15 000 euron suuruisen uhkasakon päävelvoitteen noudattamiseksi. Asianosainen on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka pyytää ympäristö- ja rakennuslautakunnan lausuntoa asiasta.

 

Esitys                                              Ympäristö- ja rakennuslautakunta antaa seuraavan lausunnon Itä-Suomen hallinto-oikeudelle:

 

                                                          Valituksen sisältö ei poikkea aiemmassa asettamisvaiheessa tehdystä valituksesta. Valitus ja esitetty korvausvaatimus tulee kokonaisuudessaan hylätä perusteettomana.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta toteaa, että uhkasakkoa koskeva asettamispäätös on tullut lainvoimaiseksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 19.6.2018. Korkein hallinto-oikeus ei asettanut enää uutta määräaikaa kiinteistön siistimiseen, vaan päävelvoitetta olisi tullut noudattaa välittömästi. Asettamispäätöksen määräajan laskeminen alkaa asettamispäätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta ja siten asettamispäätöksen vanhentumisväite on perusteeton.

 

Uhkasakkomenettelyn, jonka vaiheita ovat uhkasakon asettaminen ja päävelvoitteen jäätyä noudattamatta uhkasakon tuomitseminen, tarkoituksena on varmistaa päävelvoitteen noudattaminen ja tässä tapauksessa ympäristön palauttaminen lailliseen tilaan. Velvoitettu ei ole missään vaiheessa ryhtynyt tai edes ilmoittanut ryhtyvänsä toimenpiteisiin asian suhteen, vaikka velvoitetulla on tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa hänen tontille tuomiensa tarvikkeiden poistamista koskevaa päävelvoitetta.  

 

Valittaja väittää, ettei ole saanut uhkasakon tuomitsemisen ja uuden uhkasakon asettamisen osalta todisteellista tiedoksiantoa. Uhkasakkolain 22 §:n mukaan asianosaista on kuultava hallintolain 34 §:n mukaisesti ennen kuin uhkasakko tuomitaan. Hallintolain 34 §:ää koskevissa lain esitöissä (HE 72/2002) on todettu, että kuulemisen muotoa ei ole määritelty, mutta lähtökohtaisesti kuulemisen tulisi olla kirjallista.

 

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lainvoimaiseksi tullut uhkasakon asettamista edeltävä kuuleminen on lähetetty vastaavalla tavalla kirjeenä asianosaiselle. Lisäksi valvontatarkastuksen yhteydessä asianosaisella on ollut mahdollista esittää mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Mikäli hallinto-oikeus katsoo, ettei kuuleminen 1- postina lähetyllä kirjeellä ole uhkasakon täytäntöönpanon kuulemisen osalta riittävästi turvannut asianosaisen mahdollisuutta esittää mielipiteensä, hallinto-oikeus voi pyytää valittajalta vastineessaan tarkemmin millä tavalla asianosainen ei ole ollut tietoinen hänelle asetetusta päävelvoitteesta tai sen mahdollisuudesta tulla täytäntöön pantavaksi. Lisäksi hallinto-oikeuden tulee asiassa ottaa huomioon, että kysymyksessä on todella pitkään ollut lainvastainen tilanne. Velvoitettu ei ole vuosien aikana osoittanut kertaakaan sitä, milloin hän tosiasiassa ryhtyy toimenpiteisiin ympäristön palauttamiseksi lailliseen tilaan eikä ole osoittanut pätevää syytä velvoitteen noudattamatta jättämiselle. Korkein hallinto-oikeus ei päätöksessään jatkanut määräaikaa päävelvoitteen osalta ja tällöin kuulemisen osaltakaan ei voida tulkita, että jokin määräaika olisi kulumassa tai alkaisi kulua vasta sitten kun valittaja saa todisteellisen kuulemispyynnön. Voimassaolevan lainsäädännön mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Voimassaolevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaisesti sanottu, että uhkasakon täytäntöönpanon osalta kuuleminen tulee tehdä todisteellisesti. Asianosainen ei ole osallistunut pyydetyille valvontatarkastuksille, hän ei ole vastannut uhkasakkolain mukaiseen selvityspyyntöön eikä asianosainen noutanut todisteellista tiedoksiantoa lautakunnan 13.12.2018 päätöksestä, vaan päätös piti saattaa tiedoksi haastetiedoksiantona kuukautta myöhemmin päätöksenteon jälkeen. Lautakunnan käsityksen mukaan on kysymys tietoisesta viranomaisten välttelystä ja haitanteosta. Asianosainen ei ole antanut tarkempaa selvitystä valituksessa, onko hän ollut jotenkin estynyt olemaan noutamatta todisteellisesti lähetettyä päätöstä tai toistuuko hänellä usein, ettei kirjeet tule perille. 

 

Johtopäätös kuulemisesta

 

Ennen uhkasakon tuomitsemista riittää, että asianosaiselle varataan hallinto-lain mukaisesti kirjallisesti tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Tässä tapauksessa kuulemistilaisuuksia on ollut kaksi eri kertaa, koska myös paikan päällä suoritettuun tarkastukseen on varattu tilaisuus osallistua. Näin ollen asiassa ei ole tapahtunut kuulemisen osalta menettelyvirhettä tai muuta lainvastaisuutta.

 

Keskeneräinen rakennustyö

 

Valittaja on useaan otteeseen vedonnut keskeneräiseen rakennustyöhön. Kyseistä rakennustyötä koskevan voimassaolon pidentämistä koskevat hakemusasiakirjat hakija on hakenut rakennusvalvonnan asiakaspalvelusta täydennettäväksi 23.7.2013 ja kyseisiä asiakirjoja ei ole palautettu täydennettyinä. Rakennusvalvonta tutkii erikseen, onko täysin alkutekijöissään olevan rakennustyön osalta edellytyksiä myöntää enää rakennusluvan jatkoaikaa rakennustyön loppuunsaattamiseksi. Rakennustyön jatkaminen joka tapauksessa edellyttää uudelleen arviointia ja laajoja ulkopuolisen asiantuntijan selvityksiä tehtyjen toimenpiteiden määräysten mukaisuudesta. Valittajan väitteistä huolimatta ei keskeneräinen rakennustyö oikeuta pitämään tonttia lainvastaisessa tilassa pilaamassa asemakaava-alueella olevaa ympäristöä vuosikausia.

 

Hallinto-oikeudelle on uhkasakon asettamisvaiheen päätöksestä 21.1.2016 § 6 tehdystä valituksesta annetun lausunnon 18.8.2016 § 9 yhteydessä toimitettu seuraavat asiakirjat:

         Muistutus 15.6.1994 / rakennusvalvonta

         Muistutus 20.11.1998 / rakennusvalvonta

         Kirje 30.11.1998 / asianosainen

         Katselmuspöytäkirja 14.12.1998 / rakennusvalvonta

         Katselmuspöytäkirja 20.1.1999 / rakennusvalvonta

         Selvitys 31.1.1999 / asianosainen

         Kooste kevätkatselmukselta 12.5.1999 / rakennusvalvonta

         Muistutus/kehotus 20.5.1999 / rakennusvalvonta

         Kooste kevätkatselmukselta 25.5.2000 / rakennusvalvonta

         Kirje 11.9.2000 ja liite luonnospiirustukset syyskuu 2000 / asianosainen

         Huomioita luonnoksiin 25.9.2000 /Kaupunkikuvatyöryhmän paikallakäynti 18.9.2000 / rakennusvalvonta

         Lykkäyspyyntö 28.9.2000 / asianosainen

         Rakennustarkastajan päätös 6.11.2000

         Vastaus 5.12.2000 / asianosainen

         Kirje 28.6.2001 / asianosainen

         Kirje 7.1.2010 / asianosainen

         Kehotus 19.1.2010 / rakennusvalvonta

         Saantitodistus 18.2.2010

         Oikaisuvaatimus 3.3.2010 /asianosainen

         Selvitys saantitodistuskirjeen käsittelystä 8.3.2010 / Itella asiakaspalvelu

         Katselmuspöytäkirja 23.4.2010 / rakennusvalvonta

         Selvitys 23.5.2010 / asianosainen

         Rakennustarkastajan kehotus / paikallakäynti 2.9.2010 / rakennusvalvonta

         Vastaus 30.9.2010 / asianosainen

         Naapurien valitus 9.7.2012 / 9 allekirjoittajaa

         Rakennustarkastajan ja asianosaisen sähköpostikirjeenvaihto 6.3.2014-13.3.2016

         Kutsu katselmukseen 11.3.2014 / rakennusvalvonta

         Kaksi pöytäkirjaa valvontatarkastukselta 26.3.2014 liitevalokuvineen / rakennusvalvonta

         Pöytäkirja valvontatarkastukselta 22.10.2014 liitevalokuvineen / rakennusvalvonta

         Uhkasakkolain mukainen selvityspyyntö ja kuuleminen 17.11.2014 / rakennusvalvonta

         Saantitodistus 5.12.2014

         Selvitys 19.12.2014 / asianosainen

         Naapurien valitus nro 2 26.4.2015 / 10 allekirjoittajaa

         Kutsu valvontatarkastukseen 8.10.2015 / rakennusvalvonta

         Jäljennöspyyntö 13.10.2015 / asianosainen

         Vastaus jäljennöspyyntöön 14.10.2015 / rakennusvalvonta

         Ilmoitus 14.10.2015 / asianosainen

         Vaatimus 14.10.2015 / asianosainen

         Ilmoitus asian käsittelijästä 14.10.2015 / rakennusvalvonta

         Rakennustarkastajan vastaus oikaisuvaatimukseen 20.10.2015

         Pöytäkirja valvontatarkastukselta 21.10.2015 / rakennusvalvonta

         Kirje 4.11.2015 / asianosainen

         Vastaanottokuittaus 4.11.2015 / rakennusvalvonta

         Uhkasakkolain mukainen selvityspyyntö ja kuuleminen 23.11.2015 / rakennusvalvonta

         Selvitys 23.12.2015 / asianosainen

         Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 21.1.2016 § 6 uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi /päätösotteet liitteineen

         Saantitodistus 19.2.2016

         Rakennustarkastajan vastaus asianosaisen pyyntöön pöytäkirjan laatimisesta 22.2.2016

         Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 3.10.2014 nro 701 S 13/902

         Ote asemakaavasta n:o 1413

         Asemakaavan n:o 1413 selostus

 

Nyt lausunnon liitteenä toimitetaan asiassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen kertyneet asiakirjat:

 

         Korkeimman hallinto-oikeuden päätös antopäivä 19.6.2018, taltio 2955, diaarinumero 3704/1/17

         Kutsu tarkastukseen 17.8.2018

         Tarkastuspöytäkirja 30.8.2018 ja kymmenen valokuvaa

         Selityspyyntö (kuuleminen) kiinteän uhkasakon tuomitsemista sekä uuden uhan asettamista varten 4.10.2018 (sis. liitteenä edellä mainitun tarkastuspöytäkirjan liitevalokuvineen)

         Ote 17.12.2018 lautakunnan päätöksestä 13.12.2018 § 13 liitteineen ja valitusosoituksineen

         Tiedoksiantopyyntö haastemiehelle 4.1.2019

         Tiedoksiantotodistus 16.1.2019

 

Liitteet

12

7959/2015 Lausuntopyyntö ja valitus (Ei julkaista internetissä)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ilkka Korhonen

puh. +358 44 718 5172

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

 

Lautakunta hyväksyy rakennustarkastajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa