Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 11.03.2019/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 10

Asianro 7758/00.01.01/2018

 

 

Nilsiän pitäjäraadin toimintasuunnitelmaan kuuluvan Kuopion kaupungin viranhaltija- ja valtuustoryhmien puheenjohtajien tutustumisretken järjestäminen

 

 

 

                                                    Pitäjäraadin kokouksissa on useaan otteeseen keskusteltu siitä, miten saisimme lisättyä asukkaiden ja kaupungin palvelualueiden johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden välistä vuoropuhelua ja vuorovaikutusta.

 

                                                    Erityisesti koetaan tärkeäksi lisätä kaupungin viranhaltijoiden tuntemusta Kuopion Nilsiän kylistä ja maaseutualueista. Toinen tärkeä asia on myös oikean ja ajantasaisen tiedon välittäminen kaupungin järjestämistä palveluista.

 

                                                    Näiden asioiden edistämiseksi on päätetty kutsua kaupungin johtavat viranhaltijat ja palvelualueiden vastuuvirkamiehet sekä valtuustoryhmien puheenjohtajat vierailulle Nilsiään.

 

                                                    Vierailun ajankohdaksi on esitetty perjantaita 5.4.2019. Vierailu toteutetaan bussiretkenä Kuopiosta Nilsiään.

 

Vaikutusten arviointi              

 

 

 

Liitteet

4

7758_2018 Nilsiä _ohjelma 5.4.2019.pdf

 

                                                    Valmistelija                                                     

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                       

 

Puheenjohtaja: Päätetään tutustumisretken käytännön järjestelyistä, kuten ohjelma, pitäjäraadin tavoitteet päivälle ja reitti sekä tavasta, miten alueen asukkaat kutsutaan mukaan osallistumaan päivän ohjelmaan.

 

 

Päätös                                        Keskustelun päätteeksi sovittiin, että päivän tavoitteena on kertoa erityisesti koulukuljetusten ja oppilasruokailun järjestämisen toimivuudesta Nilsiän kylä- ja maaseutualueilla tällä hetkellä, löytää toimiva ja kustannustehokas tapa maaseutualueiden kuljetuspalveluiden järjestämiseksi siten, että se palvelisi mahdollisimman hyvin alueen asukkaiden tarpeita. Tavoitteena on myös löytää ratkaisumalli näiden palvelujen yhteiseen suunnitteluun. Yhtenä mahdollisena esimerkkinä olisi se, miten aikaisemmin koululais- ja asiointikuljetukset on järjestetty. Nämä asiat käsitellään Palonurmessa. Halunan kylätuvalla käsitellään maankäyttöön, kaavoitukseen ja liikunta- ja kulttuuritoimintaan liittyvät asiat. Asukkailla on mahdollista tulla mukaan päivän ohjelmaan Palonnurmen Nuorisoseurantalolle ja Halunan kylätuvalle.

Jaettiin työtehtävät ja luonnosteltiin ohjelma, jonka sihteeri kirjoittaa puhtaaksi ja lähettää jäsenille kommenteille.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa