Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 28.03.2019/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 2016/00.01.01/2019

 

 

Maaningan Pitäjäkokouksen järjestäminen vuonna 2019

 

 

 

 

                                                    Kuopion kaupungin lähidemokratiamalliin kuuluvat pitäjäraadit valitaan alueella järjestettävässä pitäjäkokouksessa. 1.6. 2017 nimettyjen pitäjäraatien toimikausi loppuu 31.5.2019.

                                                    Ennen toimikauden päättymistä tulisi pitäjäraatien järjestää alueellaan pitäjäkokoukset, joissa valitaan uudet jäsenet pitäjäraatikaudelle 1.6.2019 – 31.5.2021.

Pitäjäkokouksen ajankohdaksi on kaavailtu

-          sunnuntaita 28.huhtikuuta 2019. Kokoukset järjestetään samanaikaisesti kaikilla pitäjäraatialueilla; Juankoskella, Karttulassa, Maaningalla, Nilsiässä, Riistavedellä ja Vehmersalmella.

 

                                                    Ensimmäisen pitäjäkokouksen järjestelyistä vastasi kaupunkiorganisaatio, pitäjäraatien toiminnasta annetun toimintasäännön mukaan seuraavien kokousten järjestäminen on pitäjäraatien vastuulla.

 

                                                    Maaningan pitäjäkokouksen järjestämiseen liittyen on päätettävä seuraavista asiakokonaisuuksista:

 

                                                    1) Pitäjäraatitoiminnan jatkamisesta, nähdäänkö se tärkeäksi ja mielekkääksi.

                                                    - Raadin kokoonpano, jäsenten lukumäärä

 

2)Kokouspaikka: Maaninkajärven koulun auditorio

 

                                                    3)Pitäjäkokoukseen liittyvä viestintä ja tiedottaminen:

Tiedottaminen ja viestintä toteutetaan yhteistyössä kaupungin ja pitäjäraatien kanssa seuraavasti:

Kaupungin puolelta toteutetaan paikallislehdissä + Savon Sanomat, markkinointiviestinnällinen kokonaisuus, johon kuuluu toimituksellinen ilmoitus printtilehdissä ja bannerimainontaa lehtien verkkosivuilla. Lisäksi on varattu mainostila kaupungin sähköisten ilmoitustaulujen verkostosta

                                                    Tämän lisäksi tulisi pitäjäraadin päättää paikallisen tiedottamisen tarpeesta ja muodoista. Varsinainen kokousilmoitus 1 -2 viikkoa ennen kokousta.

 

1)      Kokouksen puheenjohtajan valinta ja kutsuminen johtamaan kokousta:

 

2)      Kahvitarjoilusta päättäminen:

Pitäjäkokouksen ohjelma ja aikataulu, kokouskäytännöstä ja – tekniikasta päättäminen

 

                                                    Valmistelija                                                     

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                       

 

Puheenjohtaja: Käsitellään pitäjäkokouksen käytännön järjestelyt ja päätetään kokoukseen liittyvästä tiedottamisesta raadin puolelta.

 

 

Päätös                                        Ensin keskusteltiin pitäjäraadin toiminnasta, joka nähtiin tarpeelliseksi ja sitä on tärkeää jatkaa. Päätettiin, että esitetään raadin jäsenten lukumääräksi 10 henkilöä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Tiedottamisesta päätettiin, että varsinainen pitäjäkokouksen ilmoitus on vk. 16 Uutis-Jousessa.  Tämän lisäksi pyritään saamaan juttu lehteen pitäjäraadin toiminnasta. Jorma Kokkosta pyydetään tekemään blogikirjoitus kaupungin verkkosivuille pitäjäraati-sivulle.

 

Kahvitarjoilu hoidetaan yhdessä Marttojen kanssa ja varataan kahvit 50 hengelle. Kokouksen alussa puheenjohtaja Kari Loponen pitää pienen alustuksen pitäjäraadista ja sen toiminnasta.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa