Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2019/Pykälä 118

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 118

Asianro 8740/02.05.01.00/2017

 

 

Louhosareena Opera Picnic 13.7.2019

 

 

 

 

 

                                                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

Hyvinvoinnin palvelualue

 

Virolainen JL Classic OÜ on tehnyt kaupungille esityksen Louhosareena Opera Picnic –konsertin järjestämisestä heinäkuussa 2019. Järjestäjän tavoite on tänä vuonna käynnistää pitkäjänteinen, monivuotinen, kehityshanke luoda Kuopioon Louhosareenalle uusi korkeatasoinen musiikkitapahtuma, joka palvelee myös Tahkovuoren matkailukeskuksen tavoitteita.

 

Tapahtuman perusidea on tuottaa Louhosareenalle korkeatasoisia ooppera- ja klassisen musiikin esityksiä yhteistyössä kansainvälisten oopperatalojen kanssa. Klassisen musiikin lisäksi formaattiin kuuluu tapahtuman päättävä picnic-konsertti, jossa esitetään korkeatasoista kevyttä musiikkia. Tapahtuma halutaan pitää helposti saavutettavana ja ei-elitistisenä, mutta tyylikkäänä Louhosareenan erityispiirteitä hyödyntäen. Suunnittelun lähtökohta on pitää pääsylippujen hinnoittelu kohtuullisena. Konserttituotantojen edullisuuteen vaikuttaa hyvä yhteistyö venäläisten konserttitalojen kanssa, mikä ei kuitenkaan sulje pois yhteistyötä myös muun maalaisten toimijoiden kanssa. Tämän vuoden tapahtumaa on valmisteltu yhdessä St. Petersburg Chamber Operan kanssa ja ohjelmistoksi on suunniteltu G. Verdin Traviata ja P. Tschaikovskyn Jevgeni Onegin sekä picnick konsertiksi Georg Otsin 100 vuotisjuhlakonsertin vierailua.

 

JL Classic OÜ:n tavoitteena on seuraavan 5 vuoden aikana tuottaa Louhosareenalla vuosittain heinäkuussa 2-3 oopperaesitystä ja tapahtuman päättävä picnic-gaalakonsertti. Louhosareena Opera Picnic -konserttien tavoite on edistää ja markkinoida myös Louhosareenan ja Tahkon matkailukeskuksen tarjoamia erityispiirteitä sekä palveluita. Konsertteja markkinoidaan yhteistyössä Tahkon alueen matkailuyrittäjien kanssa hyödyntäen alueen matkailupalveluja yhdistettynä korkeatasoiseen ohjelmaan. Kohderyhmänä on suomalaisten musiikinystävien lisäksi myös ulkomaiset vieraat, joita erityisesti tapahtumapaikan luonto ja erilaisuus houkuttelevat. Tapahtumalla halutaan edistää myös Tahkon alueen tunnettuutta sekä matkailua kesäaikaan.

 

JL Classic OÜ hakee 20 000 euron tapahtumatukea vuoden 2019 Louhosareena Opera Picnic –konsertin tuotantokustannuksiin sekä esittää kaupungille neuvottelujen käynnistämistä monivuotisesta yhteistyöstä.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                Tapahtumalla on myönteinen yritysvaikutus.

                                                          Tapahtuma ilmastovaikutukset ovat neutraalit.

 

 

Esitys                                              Tapahtumaryhmän puheenjohtaja ja sihteeri ovat neuvotelleet konserttien järjestämisestä sekä monivuotisen yhteistyön tavoitteista ja mahdollisuuksista järjestäjän kanssa.

 

Tapahtumajärjestäjällä on kokemusta tasokkaiden ulkoilmakonserttien tuottamisesta sekä hyvät kansainväliset suhteet eri konserttitaloihin. Järjestäjällä 15 vuoden kokemus oopperajuhlien järjestämisestä, mm. Birgitta Festivaalin ja Saarenmaan oopperapäivien järjestäjänä. Saarenmaalla Kuressaaren keskiaikaisen piispanlinnan pihalle pystytetään tapahtumaa varten 2000 hengen väliaikainen oopperatalo.

 

Tapahtuman mahdollisuudet lisätä Tahkon tunnettuutta sekä kesämatkailua ovat hyvät. Louhosooppera yhdessä muiden kesätapahtumien kanssa tuo Tahkon alueelle toivottuja kesätapahtumia sekä matkailutulovaikutusta.

 

Neuvotteluissa järjestäjän kanssa on todettu tämän vuoden tapahtuman järjestämisen olevan aikataulullisesti haastavaa, mutta sen toteutus halutaan selvittää. Tämän vuoden tapahtuman merkitys tulevien vuosien markkinoinnin kannalta on järjestäjälle tärkeää.

 

Tapahtumaryhmä esittää, että JL Classic OÜ:lle myönnetään 18 000 euron tapahtumatuki Louhosareena Opera Picnic -konsertin järjestämiseen. Tapahtumaryhmä oikeutetaan neuvottelemaan JL Classic OÜ:n kanssa sopimuksesta Louhosareena Oopperan järjestämisestä vuodesta 2020 eteenpäin. Sopimusesitys tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Markku Lind

puh. +358 17 18 2070

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy tapahtumaryhmän esityksen.

 

 

Päätös                                            Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa