Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2019/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 30

Asianro 3784/00.03.01/2019

 

 

Sisäisen valvonnan raportti 1.1. - 30.4.2019

 

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Laura Natunen 29.4.2018:

 

Kuopion kaupungin sisäisen valvonnan ohjeen mukaan toimialueen tulee laatia sisäisen valvonnan suunnitelma vuosittain ja tehdä oma arvion sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilasta ja kehittämistarpeista.

 

Pelastuslaitoksen vuoden 2019 sisäisen valvonnan I osavuosikatsauksessa ei ole ilmennyt merkittäviä puutteita.  Valvonnasta on laadittu liitteen mukainen selonteko.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta merkitsee sisäisen valvonnan I osavuosikatsauksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen Kuopion kaupungin talous- ja omistajaohjausyksikköön.

 

Liitteet

4

3784/2019 Sisainen_valvonta_SeurantaI

 

                                                          Valmistelija                                                           

Laura Natunen

puh. +358 44 718 8111

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee sisäisen valvonnan I osavuosikatsauksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen Kuopion kaupungin talous- ja omistajaohjausyksikköön.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa