Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.05.2019/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Arviointikertomus 2018

 

 

§ 64

Asianro 3806/00.03.00.00/2019

 

 

Kuopion kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018

 

 

Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi

 

 

                                                          Kaupunginhallitus on 25.3.2019 § 75 hyväksynyt ja allekirjoittanut Kuopion kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2018 ja jättänyt sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi. Tilinpäätöstä ja toimintakertomusta on esitelty tarkastuslautakunnalle johtavien viranhaltijoiden toimesta 26.3.2019 § 33.

 

Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2018 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta arvioi lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

 

 

 

Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2018 arviointikertomusta aikaisemmin kokouksissaan 10.4.2019 § 48, 24.4.2019 § 54 ja 8.5.2019 § 59.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

 

Liitteet

1

Arviointikertomus 2018

 

                                                          Valmistelija                                                           

Aleksi Paananen

puh. +358 44 718 2808

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen

 

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle ja esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2018 arviointikertomuksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa