Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 11.06.2019/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 42

Asianro 5180/12.00.01.00/2019

 

 

Kuopion kaupungin perusopetuksen kuntakohtaisen painotusopetuksen opetussuunnitelman muutokset / musiikin painotusopetus

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

 

Musiikin painotusopetuksen opetussuunnitelma

Kuntakohtaista musiikin painotusopetusta järjestetään Haapaniemen, Kalevalan ja Rajalan kouluissa vuosiluokille 3 – 6 ja Minna Canthin koulussa vuosiluokille 7 – 9.

Musiikin painotusopetuksen tarkoituksena on kehittää oppilaista monipuolisia, laajasti musiikkia tuntevia ja aktiivisia harrastajia. Painotetun musiikin opiskelussa korostuvat soittaminen, alakoulussa erityisesti puhallinorkesterissa, sekä laulaminen ja kuorotoiminta. Musiikin perusteet eli musiikin teorian ja säveltapailun taidot tuodaan osaksi soittamista ja laulua.   Musiikin painotusopetuksessa opiskeluun kuuluu olennaisesti musiikkiesitysten valmistaminen. Luokkaorkesterit ja -kuorot esiintyvät eri kokoonpanoissa koulun juhlissa ja tapahtumissa, musiikkiluokkien konserteissa sekä myös koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa, joista osa oppituntien ulkopuolella. 

Painotusopetuksessa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa, mutta sen lisäksi painotusopetuksella on oma opetussuunnitelma, jossa tarkennetaan painotusopetuksen tavoitteita, sisältöjä ja arviointia. Kuntakohtaisen painotusopetuksen opetussuunnitelmat hyväksyy lautakunta.

Musiikin painotusopetuksen opetussuunnitelmaan esitetään muutettavaksi tavoitteiden, sisältöjen ja arvioinnin osalta. Esitys uudeksi musiikin painotusopetuksen opetussuunnitelmaksi on liitteenä.

 

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy esityksen Kuopion kaupungin perusopetuksen musiikin painotusopetuksen opetussuunnitelmaksi 1.8.2019 alkaen. 

 

 

 

Liitteet

11

5180/2019 Esitys Kuopion kaupungin perusopetuksen musiikin painotusopetuksen opetussuunnitelmaksi 1.8.2019 alkaen

 

12

5180/2019 Kuopion kaupungin perusopetuksen musiikin painotusopetuksen nykyinen opetussuunnitelma

 

13

5180/2019 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa