Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.09.2019/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Omistajaohjausjaosto

45 §

25.6.2019

Kaupunginhallitus

22 §

15.7.2019

 

§ 35

Asianro 2239/00.01.02.00/2019

 

 

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy osakassopimuksen muuttaminen

 

 

Päätöshistoria

 

Omistajaohjausjaosto 25.6.2019 45 §

 

 

 

 

                                                    Kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.12.2013, § 133, Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustamissopimuksen ja osakassopimuksen. Kuopion kaupungin rooli uudessa yhtiössä on toimia vähemmistöosakkaana 30 %:n omistusosuudella. Lisäksi kaupunki sitoutui sijoittamaan yhteismarkkinointiin vuosina 2014-2016 saman verran kuin yritykset yhteensä, kuitenkin maksimissaan 500.000 euroa vuosittain. Vuoden 2017 ja sen jälkeen kaupunki sitoutui osallistumaan yhteismarkkinointiin vähintään osakkeiden omistusta vastaavalla osuudella, maksimissaan 500.000 euroa vuosittain. Hallitukseen on nimetty kaksi jäsentä Kuopion kaupungilta. Yhtiön tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen eikä osingon jakaminen.

 

Kuopion kaupungin hallinnoima Kuopio Convention Bureau –selvityshanke toteutettiin vuosina 2015-2016. Selvitystyön tuloksena Kuopio-Tahko Markkinointi Oy perusti yhtiön 100 prosenttisesti omistaman tytäryhtiön, Convention Bureau Oy:n. Convention Bureau Oy:n tehtävänä on tehdä aktiivista myyntityötä kansallisten ja kansainvälisten kokous- ja kongressimäärien kasvattamiseksi Kuopiossa. 

 

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy on osana toimintansa kehittämistä päivittämässä osakassopimustaan. Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n hallituksen puheenjohtaja esittää kaupungin johdolle lähettämässä kirjeessä, että Kuopio Convention Bureau Oy (KCB Oy) osalta Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n tytäryhtiörakenne puretaan sekä KCB Oy:n toiminnot asemoidaan uudelleen Kuopion kaupunkiorganisaatioon lähelle tapahtumapalveluita. Kirje jaetaan kokoukseen osallistuville viiteaineistona.

 

Ehdotus muutetuksi osakassopimukseksi on liitteenä. Kaupungin esittämät muutokset sopimuksen sisältöön on merkitty yliviivauksella ja punaisella värillä. Osakassopimusehdotuksen mukaan Kuopion kaupungin omistusosuus on enintään 30 %. Mikäli yhtiöön tulee myöhemmin osakkaita lisää, Kuopion kaupungilla on oikeus ja velvollisuus vuosittain merkitä lisää osakkeita siten, että omistusosuus on noin 30 %. Hallitukseen nimetään vähintään yksi ja enintään kaksi jäsentä Kuopion kaupungilta. Kuopion kaupungin maksuosuus on saman suuruinen kuin yritysrahan osuus, enintään 550.000 euroa vuosittain.

 

Vaikutusten arviointi           Esitys on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

Liitteet

 

2239/2019 Osakassopimus Kuopio-Tahko Markkinointi Oy

 

Viiteaineisto

 

2239/2019 KTM Oy Esitys kaupunginjohdolle

 

                                                   

 

 

Päätösehdotus                   Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto toteaa, ettei Kuopio Convention Bureaun osalta ole syytä muuttaa voimassa olevaa tilaa.

Omistajaohjausjaosto päättää esittää edelleen kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi liitteenä olevan osakassopimuksen.

 

 

Päätös                                     Merkittiin, että Pekka Kantanen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Antti Kivelä toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana.

 

Omistajaohjausjaosto totesi, ettei Kuopio Convention Bureaun osalta ole syytä muuttaa voimassa olevaa tilaa.

 

Omistajaohjausjaosto päätti esittää edelleen kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi liitteenä olevan osakassopimuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 15.7.2019 22 §

 

                         

 

 

Liitteet

 

2239/2019 Osakassopimus Kuopio-Tahko Markkinointi Oy

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                   Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan osakassopimuksen.

 

 

 

Päätös                                     Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 


 

Liitteet

5

2239/2019 Osakassopimus Kuopio-Tahko Markkinointi Oy

 

                                                   

 

 

Päätösehdotus                        Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n osakassopimuksen.

 

 

 

Päätös                                        Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa