Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.07.2019/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 11

Asianro 6013/00.02.04/2019

 

 

Tilatyöryhmän nimeäminen toimikaudeksi 1.7.2019 - 31.5.2021

 

 

Kaupunginhallituksen asettamana on toiminut luottamushenkilöistä koostuva nelijäseninen tilatyöryhmä, jonka tehtävänä on ollut seurata tilakeskukselle asetettujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä valmistella tarvittaessa päätöksentekoa varten toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Tarkoituksenmukaista on, että kaupunginhallitus asettaa tilatyöryhmän jatkamaan toimintaa myös uudella toimikaudella.

 

 

 

 

 

Viiteaineisto

8

6013/2019 Tilatyöryhmä 2017-2019

 

                                                         

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus

1. nimeää luottamushenkilöistä koostuvan nelijäsenisen tilatyöryhmän,

2. nimeää työryhmän jäsenistä yhden työryhmän puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi,

3. päättää, että viranhaltijaedustajana työryhmän työskentelyyn osallistuu toimitilajohtaja ja viestintä- ja hallintopalvelupäällikkö. Työryhmän työskentelyyn voi tarvittaessa osallistua myös muita viranhaltijoita,

4. päättää, että työryhmän kokouksista maksetaan kokouspalkkiot noudattaen kaupunginhallitusta koskevia hallintosäännön määräyksiä ja

5. päättää, että tilatyöryhmän toimikausi on kaupunginhallituksen toimikausi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus nimesi tilatyöryhmän yksimielisesti seuraavassa kokoonpanossa: puheenjohtaja Antti Kivelä, varapuheenjohtaja Tiina Kaartinen sekä jäsenet Allu Koskinen ja Kaisa Kantele.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa