Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 10.09.2019/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 45

Asianro 5177/02.02.00/2019

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2020 talousarvioesitys

 

 

 

Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 5.9.2019:

 

                                                          Aluepelastuslautakunnan 19.6.2019 kokouksessa hyväksymä talousarvioesitys lähetettiin kunnille ja sairaanhoitopiirille lausunnolle.  Valtaosa kunnista piti pelastustoimen maksuosuuden korotusta liian suurena ja sairaanhoitopiiri edellytti lausunnossaan, että talousarvion tulee pysyä sen antamassa 1 %:n raamissa.

 

                                                          Pelastuslaitos on tehnyt talousarvioon muutoksia pelastustoimen osalta siten, että investointeja on karsittu ja suunniteltua vuorovahvuuden lisäystä Kuopion toimipisteeseen on karsittu neljästä palomiesten työaikaa tekevästä työntekijästä kahteen yleistyöaikaa tekevään työntekijään.  Lisäksi henkilösivukulujen laskentaan saadut alemmat laskentaprosentit vähentävät kuluja.  Em. lisäksi on muiden kulujen määrärahavarauksia pienennetty, jotta maksuosuus olisi kohtuullisempi kuntien taloutta ajatellen.  Näin pelastustoimen maksuosuuden nousuksi on saatu 1,45 %.

 

                                                          Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on määritellyt talousarvion suunnitteluoh-jeessaan, että ensihoidon talousarvioesitys saa nousta vuodelle 2020 enin-tään 1,0%. Ensihoidon kuluista henkilöstökulut ovat 84,3 %.  Lomapalkkojen täysimääräinen maksatus v. 2020 ja henkilöstön työkokemuslisien kertyminen sekä vuosilomien pidentyminen ovat nostaneet palkkoja keskimääräistä enemmän ja talousarviossa on varauduttu siihen, että jatkossakin pelastuslaitos pystyy pitämään liikenteessä yhteistoimintasopimuksen ja palvelutasopäätöksen mukaiset yksiköt. Lisäksi tulee huomioida, että ajoneuvojen hankintojen syklin muuttuminen lisäsi tälle vuodelle ja ensi vuodelle yhden ajoneuvon lisäyksen uusimisiin, mikä merkitsisi maksuosuuden suurempaa nousua. Ensihoidon talousarvio on kuitenkin laadittu sairaanhoitopiirin suunnitteluohjeen mukaiseen 1,0%:n raamiin. Tämä tulee toiminnan vaatimukset huomioon ottaen aiheuttamaan erittäin suuria haasteita ja suuren riskin sille, ettei talousarviossa pysytä.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksy pelastuslaitoksen vuoden 2020 talousarvioesityksen ja lähettää sen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Liitteet

4

5177/2019 Vuoden 2020 talousarvioesityksen perustelut

 

5

5177/2019 Pelastuslaitoksen toiminta ta-esitys 2020

 

6

5177/2019 Tulos- ja rahoituslaskelma vuodelle 2020

 

7

5177/2019 Kuntien maksuosuudet pelastustoimen kustannuksiin vuodelle 2020

 

8

5177/2019 Taloussuunnitelma vuodelle 2020

 

9

5177/2019 Tulos- ja rahoituslaskelmat suunnitelmavuosille 2020 - 2023

 

Viiteaineisto

1

5177/2019 Kuntien ja shpn lausunnot talousarvioesityksestä vuodelle 2020

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kirsti Tarvainen

puh. +358 17 18 8117

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen vuoden 2020 talousarvioesityksen ja lähettää sen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa