Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 04.09.2019/Pykälä 165

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 165

Asianro 10044/10.02.03/2017

 

 

Tiedonanto valmistelusta, asemakaavan muutos / Y-Säätiö / M2-kodit Oy / Päiväranta 297-20-10-5 ja 6

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Hakijan Y-Säätiö/M2-Kodit Oy:n aloitteesta valmistellaan Päivärannan 20. kaupunginosan korttelia 10 tontteja 5 ja 6 koskevaa asemakaavan muutosta.

 

Kaavanmuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa tehokkaampaa asuinrakentamista nykyiselle paikalle.

 

Vaikutusten arviointi                Alueen täydennysrakentaminen tiivistää nykyistä yhdyskuntarakennetta ja mahdollistaa olemassa olevan kunnallistekniikan ja palveluverkoston tehokkaamman hyödyntämisen. Hankkeen toteutuminen kehittää myös alueen asuntotarjontaa.

 

Kaavalla on vähäisiä vaikutuksia liikenteen määrään. Uudisrakentamisella on vaikutuksia lähiympäristön kaupunkikuvaan ja naapuruston näkymiin.

 

Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ja olemassa olevan kunnallistekniikan ja infrastruktuurin hyödyntäminen vaikuttavat postitiivisesti ilmastoon ja ovat taloudellisempia vaihtoehtoja kuin täysin uudelle alueelle rakentaminen. Yhdyskuntarakenteen eheytymisen hyödyt tasapainottavat rakentamisesta koituvia ympäristövaikutuksia.

 

Jatkotoimenpiteet                    Valmisteluaineistoa esitellään yleisötilaisuudessa 18.9.2019.

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

Liitteet

2

10044/2017 Kaavaselostuksen liite 3

 

3

10044/2017 Kaavaselostuksen liitteet 4-5

 

4

10044/2017 Kaavaselostusluonnos

 

5

10044/2017 Kaavaselostuksen liite 6

 

6

10044/2017 Kaavakarttaluonnos VEI

 

7

10044/2017 Kaavakarttaluonnos VEII

 

                                                          Valmistelija                                                           

Roope Ruhanen

puh. +358 44 718 5096

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa