Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2019/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 58

Asianro 7169/01.01.01.01/2019

 

 

Apulaiskaupunginjohtajan viran auki julkistaminen ja haastatteluryhmän nimeäminen

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 19.8.2019 (6673/01.01.04/2019) §:ssä 43 tiedoksi apulaiskaupunginjohtaja Markku Tervahaudan irtisanoutumisen apulaiskaupunginjohtajan virasta 1.10.2019 alkaen. Kaupunginhallitus päätti, että avoimeksi tuleva apulaiskaupunginjohtajan virka julistetaan julkisesti haettavaksi.

 

Laki kunnallisesta viranhaltijasta (2003/304) koskee kuntien viranhaltijoita. Kyseisen viranhaltijalain 4 §:n 1 mom. mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.

 

Kuntalain (2015/410) 108 §:n 1 mom. mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Saman lain 2 mom. mukaan ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.

 

Hallintosäännön 6 luvun 55 §:n mukaan kaupunginvaltuusto ottaa palvelukseen apulaiskaupunginjohtajan.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää nimetä apulaiskaupunginjohtajan viran haastatteluryhmään kaupunginhallituksen puheenjohtajiston, perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan, kaupunginjohtajan ja henkilöstöjohtajan.

 

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Sari Raassina ja vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen poistuivat kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merkittiin, että kokouksessa jaettiin luonnos viranhakukuulutuksesta.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus nimesi haastatteluryhmän yksimielisesti seuraavassa kokoonpanossa: kaupunginhallituksen puheenjohtajiston, vaaleissa valittujen valtuutettujen muodostamien valtuustoryhmien edustajat siltä osin kuin valtuustoryhmällä ei ole edustusta hallituksen puheenjohtajistossa, perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan, kaupunginjohtajan ja henkilöstöjohtajan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa