Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 04.09.2019/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 21

Asianro 4348/00.01.01/2019

 

 

Maaningan museokokoelma ja sen kehittäminen osana Kuopion kulttuurihistoriallisen museon toimintaa

 

 

 

Asian käsittely edellisessä kokouksessa.

 

  Kuopion Kulttuurihistoriallisen museon ( Kuhmu) edustajien kanssa on pidetty neuvottelu, jossa pohdittiin Kuopion liitoskunta-alueilla olevien museokokoelmien ja museoiden tilannetta ja kehitysnäkymiä. Kuopion Kulttuurihistoriallinen museo vastaa myös maakuntamuseotoiminnasta Pohjois-Savon alueella. Maakuntamuseon tehtäviin kuuluu mm:

·         kulttuuriperinnön vaaliminen, säilyttäminen, suojelu, joihin liittyvät pedagogiset tehtävät.

·        koko Pohjois-Savon alueen paikallismuseotoimijoiden ohjaaminen ja neuvominen museoasioissa sekä Museoviraston avustusten hakemisessa sekä Museoviraston rahoituksella toteutettavien projektien valvonta ja ohjaus, alueella on noin 60 museotoimijaa

Maaninka (kunnallinen museo), mittavan vesivahingon myötä esineet oli pakko siirtää pois Halolan museorakennuksesta Kuhmun säilytystiloihin – Esineet on puhdistettu ja luetteloitu.

Pitäjäraati voisi olla uusi yhteistyökumppani uuden museotoiminnan käynnistämiseksi Maaningan alueella.

Kehittämistoimenpiteet voidaan jakaa ainakin seuraavien kysymysten alle:

·        uuden museotilan hankinta ja varustaminen museoksi.

·        museon toiminnallinen kehittäminen osaksi maaninkalaista elämän menoa, kulttuurihistorian vaaliminen ja uuden historian luominen ja tallentaminen. Aktiivinen vuorovaikutus alueen asukkaiden kanssa.

·        koulun kanssa tehtävä yhteistyö – paikallisten kertojien ja koulujen kesken, museon oltava paikka, johon koululaiset pääsevät käymään, eri väestöryhmien, kuten vanhukset, lapset, maahanmuuttajat, erityisryhmät, työikäiset, teinit jne. kohtaamispaikkana.

·        tilassa oltava tiettyjä ominaisuuksia, turvattu, jotta esineistö ei katoa, valvonta, museokokoelman merkitys on paikkakunnalla, mutta Kuhmulla on vastuu kokoelmien säilymisestä, ei voi hukata.

·        vitriininäyttelyitä voidaan rakentaa Kuhmun omana työnä, mutta suurempi kokonaisuus vaatii hankkeen.

·        Kuhmulta mahdollisesti tilavuokra ja kokoelmatyö – aukioloajat ja niiden järjestäminen suunniteltava erikseen.

·        Hyödyntäminen laajemmin koko alueen elinvoimaisuuden kehittämisessä, esim. matkailu.

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Keskustellaan museokokoelman tämän hetkisestä tilanteesta, päätetään ehdotettujen toimenpiteiden toteutusaikataulu.

 

 

Päätös                                          Päätettiin, että uusi pitäjäraati valitsee työryhmän, joka ryhtyy viemään asiaa eteenpäin yhdessä museon kanssa. Työ käynnistetään elo- syyskuussa. Pyritään innostamaan ja aktivoimaan maaninkalaiset laajasti mukaan uuden museon kehitystyöhön. Myös vaihtuvat näyttelyt voisivat olla ohjelmassa.

 

 

 

                                                      Museokokoelman sijoittamisen (tilaratkaisu) ja muun kehittämisen osalta yhteistyö Kulttuurihistoriallisen museon kanssa käynnistyy sen jälkeen, kun pitäjäraati on valinnut ko. työryhmän. Kuopion Kulttuurihistoriallinen museon edustaja kutsutaan kaikkiin työryhmän kokouksiin. Näin saadaan museon kehitystyö vietyä asianmukaisesti päätökseen. Työryhmään olisi hyvä saada mahdollisimman laaja edustus eri puolilta Maaninkaa. 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Valitaan museotyöryhmä ja keskustellaan siitä, miten voisimme osallistaa ja innostaa maaninkalaiset mukaan uuden museon kehitystyöhön. Pohditaan myös tarvittavaa rahoitusta.

 

 

Päätös                                          Työryhmään valittiin edustaja Maaninka Seurasta, Martoista ja seurakunnasta, Hannu Räisänen, pitäjäraadista Eija Pietarinen, Mirja Wihuri, Jorma Häiväläinen, Minna Määttä. Lisäksi valtuutetaan työryhmä kutsumaan tarvittaessa lisää edustajia. Työryhmän sihteeriksi ja ensimmäisen kokouksen koollekutsujaksi valittiin Mirja Wihuri. Museon puolelta tulee oma edustaja. Tavoiteaikatauluksi asetettiin 1.kesäkuuta 2020, jolloin suunnitelmat pitäisivät olla valmiina.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa