Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2019/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 55

Asianro 7824/12.00.01.00/2019

 

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2020 - 2021

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

                                                         

Perusopetuslain (628/98) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

Lukuvuonna 2020 - 2021 on 189 koulun työpäivää.

Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista.

 

Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna    2020 - 2021 alkaa aikaisintaan 12.8.2019 ja päättyy viimeistään 5.6.2021. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.

Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat.

Lukuvuoden 2020-2021 työ- ja vapaapäivistä järjestettiin kysely oppilaille/opiskelijoille, huoltajille ja henkilöstölle. Kysely toteutettiin sähköisenä ajalla 27.8.-9.9.2019. Kyselyssä esiteltiin kolme vaihtoehtoista mallia, joista vastaajia pyydettiin antamaan mielipiteensä tähtiasteikolla 1-5. Vaihtoehtoisten mallien olennaiset erot:

 

 

 

 

 

Vaihtoehto 1:

Koulu alkaa 12.8.2020

Syysloma 12. - 16.10.2020

Joululoma 21.12.2020 - 3.1.2021

Talviloma 8. - 12.3.2021

Muu vapaapäivä 14.5.2021

 

Vaihtoehto 2:

Koulu alkaa 13.8.2020

Syysloma 12. - 16.10.2020

Joululoma 23.12.2020 - 3.1.2021

Talviloma 8. - 12.3.2021

Muut vapaapäivät: 1.4.2021 ja 14.5.2021

 

Vaihtoehto 3: 

Koulu alkaa 12.8.2020

Syysloma 12. - 16.10.2020

Joululoma 23.12.2020 - 6.1.2021

Talviloma 8. - 12.3.2021

Muu vapaapäivä 14.5.2021

                            

 

Vastauksia saatiin yhteensä 5841. Aktiivisimpia vastaajia olivat huoltajat, joiden vastaukset muodostivat 58,3 % vastauksista. Oppilaiden/opiskelijoiden vastaukset kattoivat 33,3 % ja henkilöstön 8,3 % vastauksista.

 

Suosituimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui vaihtoehto 3 (ka 3.73). Seuraavaksi suosituin oli vaihtoehto 1 (ka 3.32) ja vähiten kannatusta sai vaihtoehto 2 (ka 2.64). Kysely ja kyselyn tulokset esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

                             Suoritetun kyselyn perusteella päädytään seuraavaan esitykseen:

- koulut alkavat 12.8.2020

- viikon mittainen syysloma on 12.-16.10.2020 (vk 42)

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 22.12.2020

- kevätlukukausi alkaa 7.1.2021

- viikon mittainen talviloma on 8.-12.3.2021 (vk 10)

- vapaapäivä 14.5.2021

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 5.6.2021

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että

 

- koulut alkavat 12.8.2020

- viikon mittainen syysloma on 12.-16.10.2020 (viikolla 42)

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 22.12.2020

- kevätlukukausi alkaa 7.1.2021

- viikon mittainen talviloma on 8.-12.3.2021 (viikolla 10)

- vapaapäivä 14.5.2021

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 5.6.2021.

 

 

Liitteet

2

7824/2019 Esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviksi 2020 - 2021

 

3

7824/2019 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

Jukka Sormunen

puh. +358 44 718 4040

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa