Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 17.10.2019/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 41

Asianro 7156/08.01.00/2018

 

 

Joukkoliikenteen talousarvioesitykset vuodelle 2020

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Yleistä                                            

Kuopion ja Siilinjärven välisen joukkoliikenteen järjestämistehtävistä solmitun yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluu laatia joukkoliikenteen talousarviot. Kuopiossa vuoden 2020 palvelualueiden talousarvioesitykset piti olla valmiina 7.10.2019.

 

Molempien kuntien talousarviota kiristävät huonot talousnäkymät. Kuopion osalta talousnäkymää synkistää mm. verotulojen oleellisesti ennakoitua huonompi kehitys ja sairaanhoitopiirin alijäämien kattaminen. Myös Siilinjärvellä mittavat säästötoimenpiteet ovat edessä mm. selkeästi aikaisempaa alemmalle tasolle jäävän verotulokertymän vuoksi. Matkustajamäärän kasvuvauhti kaupunkiseudulla on ollut valtakunnallisesti kärkitasoa. Tämän vuoksi on tarvetta lisätä tarjontaa maltillisesti joukkoliikenne 2025 –ohjelman pohjalta ja säilyttää lippujen hinnat edullisella tasolla. Lisäksi EU -rahoitteinen Viisaan liikkumisen hanke päättyi ja sen myötä syntyneiden uusien palvelujen ylläpito ja kehittäminen jäi kaupungin vastuulle.

 

Kuopio

Kuopion talousarviossa esitetyt tulot ja menot ovat koko toimivaltaa käsittäviä lukuja. Tämä helpottaa talousarvion laatimista ja sen seurantaa. Siilinjärven osuudet näkyvät luvuissa tulojen ja menojen vähennyksinä.

 


 

 

 

Tulot

Menot

Koulu- ja esikoulukuljetukset

 

 

Myyntituotot

 4 670 000

 

Palvelujen ostot

 

 4 600 000

Yhteensä

 4 670 000

 4 600 000

Netto

     70 000

 

Joukkoliikenteen järjestäminen

 

 

Myyntituotot

  9 084 000

 

Tuet ja avustukset

  1 150 000

 

Muut toimintatuotot

     105 200

 

Henkilöstökulut

 

     514 700

Palvelujen ostot

 

15 831 000

Muut toimintakulut

 

      122  800

Yhteensä

10 339 200

16 484 200

Netto

 

  6 145 000

Henkilöstökoulutus

 

           7 000

Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset yhteensä

15 009 200

21 091 000

Netto

 

  6 082 000

Joukkoliikennelautakunta   

 

 

Lautakuntatyö

 

          16 200

Palvelujen ostot

 

          18 200

Luottamushenkilökoulutus

 

            4 000

Yhteensä

 

         38 400

Netto

 

         38 400

 

Kuljetusoppilaista (reilut 2 100 oppilasta) noin puolet kuljetetaan avoimella joukkoliikenteellä. Kustannukset arvioidaan pysyvän kuluvan vuoden tasolla kuluvan vuoden tarjouskilpailussa saatujen edullisten tarjousten ansiosta. Koulukuljetuksista saatavat sisäiseen palvelusopimukseen perustuvat tulot kasvun ja oppimisen palvelualueelta sisältävät kuljetuskustannusten lisäksi kuljetussuunnittelijoiden palkkakustannukset ja muita toimintamenoja (mm. ict- ja huonevuokrakulut), minkä vuoksi tulot ovat menoja suuremmat.

 

Vuoden 2019 joukkoliikenteen järjestämisen kokonaiskustannukset Kuopiolle ovat arviolta 16,19 miljoonaa euroa ja tulot 10,02 miljoonaa euroa. Nettomenot olisivat arvion mukaan 6,17 miljoonaa euroa. Vuodelle 2020 talousarvioon on joukkoliikenteen järjestämiskustannukseksi arvioitu 16,48 miljoonaa euroa ja tuloiksi 10,34 miljoonaa euroa. Nettokustannus olisi siten 6,15 miljoonaa euroa eli kuluvan vuoden tasolla.

 

Matkustajamäärien odotetaan jatkavan kasvuaan, mutta kuluvaa vuotta (arviolta 9 %) maltillisemmin. Kausilipulla on tehty tänä vuonna jopa 11,5 % enemmän matkoja kuin edellisenä vuonna, jonka vuoksi matkustajamäärän kehitys ei näy suoraan lipputulojen lisäyksenä. Lipputuloja arvioidaan kuitenkin kertyvän noin 5 % kuluvaa vuotta enemmän. Tukia ja avustuksia kertyisi noin 4 % kuluvaa vuotta vähemmän. Viisaan liikkumisen hanke päättyy, joten sille ei enää tukea saada. Kelalta arvioidaan saatavan kuitenkin koulumatkatukea jopa 37 % kuluvan vuoden arviota enemmän.

 

Kustannuksia nostavat liikennöintisopimuksiin sisältyvä indeksitarkistus kustannustason noususta sekä vuorotarjonnan parantamisesta maksettavat lisäkorvaukset. Lisäkustannuksia syntyy myös bruttoliikennesopimuksiin sisältyvistä bonuksista, joita maksetaan asiakastyytyväisyyden perusteella. Waltti -järjestelmän kustannukset kasvavat palvelujen tuotannossa tapahtuvien muutosten sekä informaatiojärjestelmän kehittymisen vuoksi. Lisäksi ylläpitokustannukset nousevat niiltä osin, kun ne ovat sidottuja matkustuksen määrään.

 

Joukkoliikennelautakunnan kustannukset muodostuvat lautakunnan kokouskustannuksista ja luottamushenkilökoulutuksen kustannuksista. Kustannukset ovat kuluvan vuoden suuruiset.

 

 

Siilinjärvi

Siilinjärven talousarviossa joukkoliikenne on omana tulosalueenaan, jonka tehtävänä on edistää ja ylläpitää joukkoliikennepalveluja työ-, koulu- ja asiointiliikenteen tarpeisiin yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

 

Siilinjärvellä joukkoliikenteen kuluihin sisältyvät liikennepalvelujen ostot, liikennöintikorvaukset ja yhteistoimintasopimuksen mukainen osuus viranomaiskustannuksista. Lisäksi kustannukset sisältävät henkilöstökuluja joukkoliikennevastaavan työpanoksesta.

 

Toimintatuotot

         €

Myyntituotot

   971 852

Sisäinen palvelujen myynti

   212 234

Tuet ja avustukset

   475 417

Yhteensä

  1 659 503

Toimintakulut

Henkilöstökulut

       4 751

Palvelujen ostot

  2 504 239

Avustukset

     43 560

Yhteensä

  2 552 550

Toimintakate

    893 047

 

Toimintakate on arvioitu pienenevän kuluvasta vuodesta 0,7 %.

 

Lipputuloja arvioidaan kertyvän lähes 42 600 euroa kuluvaa vuotta enemmän, vaikka lipputulokertymää vähentääkin Siilinjärven kuntakausilipulle maksettava lisätuki (arvio 43 560 euroa). Kelalta saatavia koulumatkatukia arvioidaan kertyvän 6,5 % kuluvaa vuotta enemmän, jonka ansiosta kokonaistoimintatuotot kasvaisivat 4,7 % tästä vuodesta. Kustannusten arvioidaan kasvavan 2,7 % lähinnä kuluvana vuonna liikennöinnin aloittaneen linjan 32 liikennöintikorvausten ja em. kuntakausilipun avustuksen vuoksi.

 

Aikataulu

Kuopiossa kaupunginhallituksen ensimmäinen käsittely on 28.10. ja päätöskokous 11.11. Kaupunginvaltuuston ensimmäinen käsittely on 2.12. ja päätöskokous 16.12.

 

Siilinjärvellä talousarvio on kunnanhallituksen käsittelyssä 12.11. ja kunnanvaltuustossa 9.12.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                               Esitän, että joukkoliikennelautakunta hyväksyy osaltaan joukkoliikenteen talousarvioesitykset vuodelle 2020. Jos esitykseen tulee vielä muutoksia, tuodaan ne tiedoksi lautakunnalle.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa