Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.09.2019/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Omistajaohjausjaosto

65 §

23.9.2019

 

§ 94

Asianro 6771/02.07.01/2019

 

 

Aiesopimuksen hyväksyminen Kuopion Energia Oy:n ja Savon Voima Oyj:n liiketoimintojen yhdistämisestä

 

 

Päätöshistoria

 

Omistajaohjausjaosto 23.9.2019 65 §

 

 

 

 

                                            Omistajaohjausjaoksen kokouksen 25.6.2019 §:n 3 kohdalla on todettu tapahtuneen menettelyvirhe esteellisen henkilön osallistuessa kokoukseen. Lisäksi aiesopimuksen liitteisiin on tullut sittemmin tarkennusta ja näistä syistä aiempi päätös tulee poistaa ja asia tulee käsitellä uudelleen.

 

Savon Voima Oyj:n ja Kuopion Energia Oy:n toimintojen yhdistämistä on tunnusteltu yhtiöiden ja niiden omistajien toimesta useaan kertaan. Hallitusten käymä keskustelu mahdollisuudesta yhdistää voimavaroja eteni alkuvuodesta 2018 siihen tilanteeseen, että Kuopion Energia Oy pyysi yhdistämisselvitykselle konserniohjeen mukaista omistajan ennakkokäsitystä ja se annettiin Kuopion kaupungin omistajaohjausjaoston kokouksessa 5.2.2018.

 

Nykytilanteessa alueella on kaksi erillistä energiayhtiötä. Savon Voima Oyj on Savon Energiaholdingin kautta kokonaan alueiden kuntien omistama, Kuopion Energia Oy on Kuopion kaupungin 100-prosenttisesti omistama. Mahdollinen toimintojen yhdistäminen nähdään koko alueen voimavaroja kokoavana hankkeena, joka hyödyttää sekä yhtiöiden asiakkaita, että niiden omistajia.

 

Kuopion kaupunki on jo nykyisin suurin omistaja Savon Energiaholdingissa 18,7 prosentin omistusosuudellaan. Kuopion kaupungin laajenemisen myötä noin 20.000 kuopiolaista kotitaloutta sijaitsee Savon Voima Verkon alueella. Tämä tarkoittaa, että kyseisillä alueilla asuvilla on verkkosopimus Savon Voima Verkon kanssa, vaikka asuvatkin Kuopiossa

 

Yhtiöt ovat vuoden 2019 alusta yhdistäneet sähkönmyyntinsä uuteen yritykseen, Väre Oy:öön. Luontevana jatkona Väreelle yhtiöt ovat valmistelleet yhteisen palvelukeskuksen perustamista, jolloin molempien yhtiöiden asiakkaat saisivat palvelua keskitetysti. Palvelukeskus aloittaisi toimintansa 2020.

 

Savon Voiman ja Kuopion Energian muodostama kokonaisuus olisi valtakunnallisesti merkittävä toimija ja samalla omistajien omistuksen arvo ja tuottokyky paranisivat enemmän kuin erillään.

 

Yhtiöiden yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa siten, että Savon Energiaholding Oy suuntaa osakeannin Kuopion kaupungille, joka maksaa ko. annin apportoimalla Kuopion Energia Oy:n osakkeet Savon Energiaholding Oy:lle. Näin ollen järjestelyllä ei ole suoraa tulosvaikutusta Kuopion kaupungille. Kuopion kaupungin omistusosuus Savon Energiaholding Oy:stä nousisi 40 prosenttiin. Kuopion kaupunki ei kuitenkaan omistaisi enemmistöä, joten yhtiö ei kuuluisi Kuopion kaupunkikonserniin.

 

Järjestelyn lopputuloksena Kuopion kaupunki ja muut Savon Energiaholding Oy:n omistajat omistaisivat yhdessä Savon Energiaholding Oy:n osakekannan. Savon Energiaholding Oy omistaisi kokonaan yhtiön, jossa on Savon Voima Oyj:n ja Kuopion Energia Oy:n liiketoiminnat. Seuraavassa vaiheessa Savon Voima Oyj ja Kuopion Energia Oy sulautuvat yhdeksi yhtiöksi ja verkkoyhtiöt olisivat tämän yhtiön 100-prosenttisesti omistamia tytäryhtiöitä ja säilyisivät erillään. Yhtiöiden sähkönsiirron ja kaukolämmön hinnoittelussa jatkuisi verkkokohtainen hinnoittelu

 

Vaikutusten arviointi         Yhtiöt yhdistämällä luodaan Suomen suurimpiin kuuluva energiakonserni, jolla on mahdollisuudet parantaa toiminnan tehokkuutta ja vastata toimialan muutokseen. Tulevaisuuden työmarkkinoilla suurempi konserni on vetovoimainen työnantaja. Järjestely kokoaa kaupungin omistajuutta tiivistäen konsernirakennetta.

 

 

 

Liitteet

 

6771/2019 Aiesopimus

 

 

6771/2019 Luonnos uudeksi osakassopimukseksi

 

 

6771/2019 Luonnos uudeksi yhtiöjärjestykseksi

 

 

6771/2019 Luonnos omistajastrategiaksi

 

 

6771/2019 Hyvä hallintotapa luonnos

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus              

 

1. Omistajaohjausjaosto poistaa 25.6.2019 §:n 3 kohdalla tehdyn päätöksen ja käsittelee asian uudelleen;

2. Omistajaohjausjaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy liitteenä olevan aiesopimuksen Kuopion Energia Oy:n ja Savon Voima Oyj:n liiketoimintojen yhdistämisestä.

 

 

Päätös                              1. Omistajaohjausjaosto päätti poistaa 25.6.2019 §:n 3 kohdalla tehdyn päätöksen ja käsittelee asian uudelleen.

 

2. Keskustelun kuluessa Allu Koskinen esitti Harri Auvisen, Erkki Virtasen ja Jaakko Kosusen kannattamana, että omistajaohjausjaosto toteaa kantanaan, että se pitää fuusiota lähtökohtaisesti kannatettavana, mutta ei hyväksy aiesopimuksessa esitettyä nykymuotoista sopimusta.

Omistajanohjausjaosto esittää kaupunginhallitukselle aiesopimuksen hylkäämistä ja neuvottelujen jatkamista.

 

Jatkoneuvotteluissa on erityisesti kiinnitettävä huomiota yhtiön hallintorakenteeseen, hallinnon edustuksellisuuteen ja Kuopion omistusosuuden nykyistä esitystä parempaan huomioimiseen niissä tilanteissa, jos mahdollisia kuntaliitoksia tulee tulevaisuudessa.

 

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja ehdotti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Allu Koskisen ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysjärjestys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 1 jaa-ääni (Kivelä) ja 4 ei-ääntä (Koskinen, Auvinen, Kosunen ja Virtanen).

 

Puheenjohtaja totesi omistajaohjausjaoston hyväksyneen Koskisen ehdotuksen ja esittää sen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Merkittiin, että Antti Kivelä jätti päätökseen eriävän mielipiteen todeten olevansa pohjaesityksen kannalla.

 


 

 

Vaikutusten arviointi                Yhtiöt yhdistämällä luodaan Suomen suurimpiin kuuluva energiakonserni, jolla on mahdollisuudet parantaa toiminnan tehokkuutta ja vastata toimialan muutokseen. Tulevaisuuden työmarkkinoilla suurempi konserni on vetovoimainen työnantaja. Järjestely kokoaa kaupungin omistajuutta tiivistäen konsernirakennetta.

 

 

 

 

Liitteet

3

6771/2019 Aiesopimus

 

4

6771/2019 Luonnos uudeksi osakassopimukseksi

 

5

6771/2019 Luonnos uudeksi yhtiöjärjestykseksi

 

6

6771/2019 Luonnos omistajastrategiaksi

 

7

6771/2019 Hyvä hallintotapa luonnos

 

8

6771/2019 Eriävän mielipiteen perustelut asiakohtaan 6§300919 Kuopion kaupunginhallitus

 

                                                         

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Esitän, että kaupunginhallitus

1. hyväksyy omistajaohjausjaoston esityksen ja päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi jatkoneuvotteluja varten ja 

2. valtuuttaa kaupunginjohtajan olemaan yhteydessä Savon Energiaholding Oy:öön jatkoneuvottelujen käynnistämiseksi.

 

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että jäsen Tapio Tolppanen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Antti Kivelä teki jäsen Leila Savolaisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: "1. Kaupunginhallitus hyväksyy aiesopimuksen Kuopion Energia Oy:n ja Savon Voima Oyj:n liiketoimintojen yhdistämisestä neuvotteluryhmän esityksen mukaisesti".

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat puheenjohtaja Antti Kivelän tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin yhden jäsenen poissa ollessa 8 jaa-ääntä (Auvinen, Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Koskinen, Kosunen, Punkki, Virtanen ja Vähälä) ja 2 ei-ääntä (Kivelä ja Savolainen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Puheenjohtaja Antti Kivelä ja jäsen Leila Savolainen jättivät päätökseen eriävän mielipiteensä. Perustelut liitteessä 8.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa