Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 09.10.2019/Pykälä 188

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 188

Asianro 8166/02.05.01.00/2019

 

 

Talkooraha-anomus / Päivärannan kyläyhdistys ry / uimarannan kunnostushanke

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

Talkoorahan hakija ja hankkeen taustaa

 

Päivärannan kyläyhdistys ry hakee 7 500 € Pien-Valkeisen uimarannan kunnostamiseen. Hankkeessa on tarkoitus kunnostaa uimarantaa hiekoittamalla, rakentaa pukukoppeja sekä raivata aluetta poistamalla puita.

 

Talkooavustuksen käyttökohteet ovat alueelle tuleviin maansiirtotöihin, hiekoitukseen, roskiksen hankintaan sekä pukukoppien tarvikkeisiin.

 

 

Vaikutusten arviointi                Uimarannan kunnostaminen lisää alueen viihtyisyyttä ja parantaa rannan käytettävyyttä. Uimaranta on laajan alueen asukkaiden ja ohikulkijoiden käytössä.

 

Esitys                                              Päivärannan asukasyhdistys ry:lle myönnetään hakemuksen mukaisesti

7 500€ talkooavustusta. Talkoorahan myöntämisen edellytyksenä on, että alueen laitteiden, rakennusten ja varusteiden ylläpito vastuu säilyy Päivärannan asukasyhdistyksellä.

 

Lupien, ilmoitusten ja katselmointien järjestäminen kuuluu toteuttavalle taholle.

 

Talkooavustuksen saaja vastaa, että kaikki rakennettavat rakennelmat täyttävät voimassa olevat viranomaismääräykset ja ne on rakennettu tarvittavien lupaehtojen mukaisesti.

 

Toteuttavana tahona yhdistys huolehtii ennen kaivutöitä mahdollisten maanalaisten kaapelien ja putkien sijaintien esiselvitykset. Talkooavustuksen kohde ei myöskään saa olla Talkoorahan käyttö- ja jakoperusteet 2019 mukaan maksullinen tai muuten suppean käyttäjäryhmän käytössä.

 

Liitteet

2

8166/2019 Talkooraha-anomus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Marko Korhonen

puh. +358 44 718 5193

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa