Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 30.10.2019/Pykälä 204

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 204

Asianro 8164/10.02.03/2018

 

 

Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / Kotkankallio ja Niiralan Teboil / Niirala 7-1-2, 7-23-6 ja 7-23-7

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Asemakaavan muutoksella tutkitaan Kotkankallionkadun 11 ja 12 kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutos ja Niiralan Teboilin huoltoasemarakennuksen säilyttäminen arvokkaimmalta osin. Samalla tarkastellaan korttelien täydennysrakentamismahdollisuudet.

 

 

Vaikutusten arviointi                Alueen täydennysrakentaminen tiivistää nykyistä yhdyskuntarakennetta ja hyödyntää olemassa olevaa kunnallistekniikanverkostoa. Uudisrakentaminen tulee muuttamaan myös lähiympäristön kaupunkikuvaa. Rakentaminen saattaa vaikuttaa muutosalueen ajoliikenteen järjestelyihin ja liikennemääriin.

 

Vaikutukset ilmastoon ovat positiivisia kaupungin yhdyskuntarakenteen tiivistyessä. Kaavahankkeella on vaikutuksia myös luonnonympäristöön, ihmisiin, talouteen sekä yrityksiin.

 

 

Esitys                                              MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

3

8164/2018 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ulla Korhonen

puh. +358 44 718 5412

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa