Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 14.11.2019/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 47

Asianro 8214/00.02.03/2019

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan ylimääräinen kokous tammikuussa 2020

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Joukkoliikennelautakunta päätti kokouksessaan 17.10.2019 kokouspäivät vuodelle 2020. Päätös ei sisältänyt kokousta tammikuulle vuodenvaihteen tilinpäätöskiireiden vuoksi. Päätöksen mukaan ylimääräisiä kokouksia voidaan kuitenkin pitää tarvittaessa erikseen sovittavana aikana ja niistä tehdään erilliset päätökset.

 

Ensi vuonna pidettävän paikallisliikenteen kilpailun aikataulun vuoksi on syntynyt tarve pitää kokous myös tammikuussa. Tällä turvattaisiin hankintapäätöksen tekeminen vuotta ennen liikenteen käynnistymistä. Tämä olisi erityisesti liikennöitsijöiden kannalta tärkeää, jos liikenteeseen vaaditaan kaupunginhallituksen hyväksymän etenemispolun mukaisesti ensimmäisiä täyssähköautoja. Tammikuun kokous voitaisiin pitää torstaina 23.1.2020 klo 15 alkaen lautakuntien kokoushuoneessa.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että ylimääräinen lautakunnan kokous pidetään torstaina 23.1.2020 klo 15 alkaen lautakuntien kokoushuoneessa.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa