Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 09.12.2019/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 80

Asianro 6771/02.07.01/2019

 

 

Kuopion Energia Oy:n omistusstrategian vaihtoehdot / selvityksen tilaaminen

 

 

 

 

 

                                                          Savon Voima Oyj:n ja Kuopion Energia Oy:n toimintojen yhdistämistä on tunnusteltu yhtiöiden ja niiden omistajien toimesta useaan kertaan. Kuopion Energia Oy pyysi yhdistämisselvityksen käynnistämiselle konserniohjeen mukaista omistajan ennakkokäsitystä, joka annettiin Kuopion kaupungin omistajaohjausjaoston kokouksessa 5.2.2018.

 

Omistajaohjausjaosto käsitteli kokouksessaan 23.9.2019 Kuopion Energia Oy:n ja Savon Voima Oyj:n liiketoimintojen yhdistämistä koskevan aiesopimuksen hyväksymistä. Jaosto päätti kokouksessa äänestyksen jälkeen todeta kantanaan, että se pitää fuusiota lähtökohtaisesti kannatettavana, mutta ei hyväksy aiesopimuksessa esitettyä nykymuotoista sopimusta. Omistajaohjausjaosto esitti kaupunginhallitukselle aiesopimuksen hylkäämistä ja neuvottelujen jatkamista.

 

Jaosto linjasi, että jatkoneuvotteluissa on erityisesti kiinnitettävä huomiota neuvottelutuloksessa esitettyyn uuden yhtiön hallintorakenteeseen, hallinnon edustuksellisuuteen ja siihen, että Kuopion omistusosuus pitäisi huomioida paremmin niissä tilanteissa, jos mahdollisia kuntaliitoksia tulee tulevaisuudessa.

 

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 30.9.2019 ja päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä omistajaohjausjaoston esityksen ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi jatkoneuvotteluja varten. Lisäksi kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtajan olemaan yhteydessä Savon Energianholding Oy:öön jatkoneuvottelujen käymiseksi. Savon Energiaholding Oy:n hallituksen puheenjohtaja on vastannut myönteisesti kaupunginjohtajan tiedusteluun jatkoneuvotteluista. Jatkoneuvotteluista vastaavan ryhmän nimeäminen oli kaupunginhallituksen kokouksessa 11.11.2019 § 140. Keskustelun jälkeen esittelijä veti asian pois listalta.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää tilata selvityksen Kuopion Energia Oy:n omistusstrategian vaihtoehdoista:

1. Kuopion Energia Oy nykymuodossaan
2. Kuopion Energia Oy:n  ja Savon Voima Oyj:n neuvottelutulos (14.8.2019)
3. Neuvottelutulos 14.8.2019  / korjaustarpeet Kuopion kaupungin näkökulmasta
4. Muu vaihtoehto

 

 

Päätös                                            Omistajaohjausjaosto päätti tilata selvityksen Kuopion Energia Oy:n omistusstrategian vaihtoehdoista:

 

1. Kuopion Energia Oy nykymuodossaan

2. Kuopion Energia Oy:n ja Savon Voima Oyj:n neuvottelutulos (14.8.2019)

3. Neuvottelutulos 14.8.2019 / korjaustarpeet Kuopion kaupungin näkökulmasta

4. Muu vaihtoehto.

 

Kilpailutusohjelma tuodaan omistajaohjausjaoston 20.1.2020 kokoukseen ja käsitellään myöhemmin kaupunginhallituksessa.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa