Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.10.2019/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 120

Asianro 7835/02.05.02.00/2017

 

 

North Savo Startup Fund -pääomasijoitusrahaston hallinnointiyhtiön kilpailutus

 

 

Elinkeinojohtaja Jukka Tapio Pitkänen
Yrityspalvelu

 

Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.10.2017 § 150 päättänyt Pohjois-Savon pääomarahaston perustaminen –hankkeen suunnitelman ja rahoitushakemuksen jättämistä rahoittajille.

 

Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 17.12.2018 § 369 päättänyt, että Kuopion kaupunki sitoutuu osallistumaan Pohjois-Savon pääomasijoitusrahaston toimintaan enintään 1,2 milj. euron osuudella 10 milj. euron rahastosta ja enintään 12 prosenttia perustettavan rahaston koosta. Kaupungin osuus v.2019 osalta on arviolta 0,5 milj. €, joka varataan vuoden 2019 investointeihin, kohtaan osakkeet ja osuudet. Vuosien 2020 – 2023 osuudet tarkentuvat vuosittain ja huomioidaan talousarviovalmisteluissa.

 

Iisalmen kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto kokouksissaan 17.12.2018 §297 ja 11.2.2019 § 7 sekä Varkauden kaupunginhallitus kokouksessaan 21.1.2019 § 21 ovat päättäneet, että molemmat kaupungit sitoutuvat osallistumaan Pohjois-Savon pääomasijoitusrahaston toimintaan enintään 0,5 milj. euron osuudella 10 milj. euron rahastosta.

 

Etelä-Savon ELY-keskus on 14.6.2019 ESAELY/0157/05.02.09/2017 päättänyt myöntää yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta 4.900.000 euroa. Avustus voidaan maksaa kun hallinnointiyhtiö on kilpailutettu ja pääomarahastoon liittyvät sopimukset (osakkuus- ja hallinnointisopimus) on tehty.

 

Rahaston toiminta

 

Perustettavan Pohjois-Savon pääomarahaston taustalla ovat Kuopion Iisalmen ja Varkauden kaupungit. Rahaston koko tulee olemaan noin 10 milj. euroa ja sen toiminta-aika 10 vuotta. Rahastosta tullaan sijoittamaan 15-20 kohdeyhtiöön maakunnan kärkialoilta sijoitusstrategian mukaisesti. Pääomarahoitus muodostuu julkisista ja yksityisistä rahoitusosuuksista.

 

                                                          Kuopion kaupunki                                                   1,2 milj.€

                                                          Iisalmen kaupunki                                                   0,5 milj.€

                                                          Varkauden kaupunki                                             0,5 milj.€

                                                          ELY-keskuksen avustus                                         4,9 milj.€

                                                          yksityiset sijoittajat                                                2,5 milj.€

                                                          hallinnointiyhtiö(edellytys)    0,4 milj.€

 

Perustettavan pääomasijoitusrahaston tavoitteita ovat kohdeyhtiön arvonnousun kautta tapahtuva tuoton saaminen, talousalueen elinvoimaisuuden kasvattaminen, uusien yritysten syntyminen sekä yritysten kasvun tukeminen ja myönteinen työpaikkakehitys Itä-Suomessa.

 

Rahaston hallinnointiyhtiön kilpailutus

 

Rahastolle on laadittu luonnos osakkuus- ja hallinnointisopimukseksi. Lopullinen sopimus laaditaan valitun hallinnointiyhtiön ja sijoittajien kesken.

 

Kuopion kaupungin yrityspalvelu kilpailutti pääomasijoitusrahaston hallinnointiyhtiö- hankinnan. Hankinta toteutettiin avoimella menettelyllä. Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus Hilmassa 20.8.2019.  Tarjouspyyntö oli sähköisesti kaikkien saatavilla Sansia Oy:n käyttämän Cloudia-järjestelmän kautta, Tarjouspalvelu.fi –sivustolla. Samaa järjestelmää käyttäen otettiin myös sähköiset tarjoukset vastaan.

 

Määräaikaan 19.9.2019 klo 10:00 mennessä saapui yhteensä 2 tarjousta, tarjouksen jättivät HeLeMi VC Oy sekä Redstone Nordics Oy.

 

Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja molemmat tarjoukset otettiin mukaan vertailuvaiheeseen.

 

Tarjousvertailu suoritettiin tarjouspyynnön mukaisesti. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus käyttäen vertailuperusteena hintaa ja laatua.

 

Vertailuhintana käytettiin tarjouksella annettujen hallinnointiprosenttien yhteenlaskettua arvoa. Hinnasta oli mahdollista saada enintään 40 pistettä. Rahaston hallinnointipalkkio 10 vuoden toiminta-ajalta on arviolta 1,5 – 1,7 milj.€.

 

Laatu arvioitiin tarjouksen liitteenä toimitettujen kuvausten perusteella. Kuvaukset arvioi yhteensä viisi (5) eri julkisten sijoittajien asiantuntijaedustajaa, jokainen itsenäisesti. Arvioinnissa saaduista arviointipisteistä laskettiin keskiarvo, joka on tarjoajan saama pistemäärä kustakin laadun osa-alueesta. Laadusta oli mahdollista saada enintään 60 pistettä.

 

Tarjouspyynnön mukaisesti hankinnassa valitaan vertailussa eniten pisteitä saanut toimittaja.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                Yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

 

Esitys                                              Esitän, että pääomasijoitusrahaston hallinnointiyhtiöksi valitaan vertailussa eniten pisteitä saanut HeLeMi VC Oy.

 

Tarjousten vertailutaulukko sekä laadun arvioinnin tarkempi kuvaus (arviointipöytäkirja) ovat liitteenä. Rahaston sijoitusstrategia on liitteenä.

 

 

Liitteet

16

7835/2017 Arviointipöytäkirja

 

17

7835/2017 Vertailutaulukko

 

18

7835/2017 Sijoitusstrategia

 

19

7835/2017 Vaikutusten ennakkoarviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jukka Tapio Pitkänen

puh. +358 44 718 2085

Anna-Liisa Martikainen

puh. +358 44 718 4903

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Asia käsiteltiin kokouksessa asiakohtana 6.

 

Elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen esitteli asiaa kokouksessa. Pitkänen poistui kokouksesta esittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa