Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 20.11.2019/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

62 §

25.9.2019

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

67 §

17.10.2019

 

§ 73

Asianro 7644/02.02.00/2019

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2020 talousarvion valmistelu

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 25.9.2019 62 §

 

Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvu ja oppiminen / taloushallintopalvelut

 

Vuoden 2020 toiminnan ja talouden suunnittelu käynnistyi kevään 2019 aikana johdon yhteisseminaareissa sekä valtuuston strategia- ja talousseminaarissa 20.5.2019. Lisäksi valmistelun lähtökohtia on käsitelty lautakuntien ja johtoryhmien seminaareissa.

 

Kaupunginhallitus päätti 10.6.2019 vuoden 2020 talousarviovalmistelussa noudettavista periaatteista ja raamista. Talousarviovalmistelun kehys laskettiin palvelualuekohtaisesti, kasvu kuluvan vuoden toimintakate-ennusteeseen vaihteli 0,5 – 1,5 prosentin välillä. Tämän lisäksi huomioitiin kasvavat tilakustannukset hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueen raamissa.

 

Talousarvion valmistelutilannetta on esitelty alkusyksyn lautakunnan kokousten alussa. Lautakuntien kanssa yhteistyössä valmisteltavat palvelualueiden talousarvioesitykset tulee olla valmiit 7.10.2019.

 

Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta ensimmäisen kerran 11.11.2019 ja samana päivänä se esitellään valtuustolle ja lautakunnille. Kaupunginhallitus päättää talousarvioesityksestä 18.11.2019. Kaupunginvaltuusto käsittelee kaupunginhallituksen talousarvioesityksen ensimmäisen kerran 2.12.2019 ja hyväksyy vuoden 2020 talousarvion 16.12.2019.

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2020 käyttösuunnitelma hyväksytään tammikuun 2020 kokouksessa.

 

Talousarvion valmistelutilannetta sekä talousarvioehdotusta esitellään lautakunnalle kokouksessa.

 

 

Vaikutusten arviointi         -

 

Viiteaineisto

 

7644/2019 Ta-2020 esitysluonnos/hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

 

                                            Valmistelija                                          

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee vuoden 2020 talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja ohjeistaa tarvittaessa talousarvion jatkovalmistelua.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 17.10.2019 67 §

 

Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvu ja oppiminen / taloushallintopalvelut

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 17.10.2019

 

Kaupungin talousennusteen heikentymisen vuoksi kaupunginhallitus päätti 16.9.2019 käynnistää tuotannollisin ja taloudellisin perustein työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 4 §:n 1-4 kohtien mukaiset neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2020 ja 2021 Kuopion kaupungissa, taseyksiköissä ja liikelaitoksissa.

Neuvotteluissa haetan yhdessä henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen kanssa pitkävaikutteisia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia ja uudistuksia, jotka johtavat tehtävien ja työmäärän vähentämiseen. Neuvotteluilla tavoitellaan toimintakuluissa pysyvien säästöjen lisäksi myös kertaluonteisia säästöjä esimerkiksi lomarahojen vapaaksi vaihtamisella ja vapaaehtoisilla palkattomilla vapailla. Neuvottelut alkoivat 26.9.2019 ja kestävät kuusi viikkoa 7.11.2019 asti.

 

Vuoden 2020 talousarvioesitykset (palvelualuetason tekstit, toimenpiteet, mittarit, eurot) on tallennettava järjestelmiin 21.10.2019 mennessä.

 

Talousarvion valmistelutilannetta ja talousarvioesitystä esitellään lautakunnalle kokouksessa.

 

Vaikutusten arviointi         -

 

Viiteaineisto

 

7644/2019 Ta-2020 esitysluonnos/hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

 

 

7644/2019 17.10.2019 TA-2020 esityksen materiaali

 

                                            Valmistelija                                          

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee vuoden 2020 talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja ohjeistaa tarvittaessa talousarvion jatkovalmistelua.  Lautakunta lisäksi esittää, että kaupunginhallitus tekee yksityisten liikuntahankkeiden investointituen myöntämistä varten ensi vuodelle määrärahavarauksen. Hyvinvoinnin edistämisen talousarvioraami ei sitä mahdollistanut ja -325 000 € esitys karsittiin talousarvioesityksestä.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tsega Kiflie saapui kokoukseen klo 16.04 ja Hetti Rytsy klo 16.08 asian esittelyn aikana.

 


 

Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvu ja oppiminen / taloushallintopalvelut

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 20.11.2019

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.11.2019 rahoittaa Kuopion Tenniskeskus Oy:n hallihanketta enintään 300 000 €:n investointiavustuksella. Päätöksen mukainen 300 000 € lisättiin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2020 talousarvioesitykseen, toimintakate tämän lisäyksen jälkeen on -41 726 M€.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle esitellään kokouksessa kaupunginjohtajan talousarvioesitys, joka julkistetaan maanantaina 18.11.2019 klo 16.15 ja se on luettavissa kaupungin verkkosivuilla, osoitteessa www.kuopio.fi. Infotilaisuutta voi myös seurata verkossa suorana lähetyksenä, osoite löytyy em. osoitteesta (Kuopion kaupunki/Talous ja strategia/Talousarvio).

 

Vaikutusten arviointi                -

 

                                                          Valmistelija                                                           

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee vuoden 2020 talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja ohjeistaa tarvittaessa talousarvon jatkovalmistelua.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Iiro Väisälä saapui kokoukseen klo 16.02 asian esittelyn aikana.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa