Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.11.2019/Pykälä 161

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

148 §

18.11.2019

 

§ 161

Asianro 5138/02.02.00/2019

 

 

Talousarvio 2020 ja taloussuunnitelma 2020 - 2023

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 18.11.2019 148 §

 

 

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.  Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

                                            Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kunta-strategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

                                            Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.

 

                                            Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

 

Kaupunki kävi henkilöstöjärjestöjen kanssa syys-marraskuussa 2019 yhteistoimintalain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2020 ja 2021 Kuopion kaupungissa, taseyksiköissä ja liikelaitoksissa. Kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen sisältyy taloudellisia ja toiminnallisia tavoitteita, joita käsitellään yhteistoiminnallisesti yhteistyötoimikunnassa 21.11.2019.

 

Vakiintuneen käytännön mukaan kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen läpi ns. ensimmäisessä lukemisessa keskustellen talousarvioehdotuksesta esittäen kysymyksiä ja lisäselvityspyyntöjä talousarvion valmistelijoille. Talousarvioehdotuksen toinen käsittely, jossa kaupunginhallitus päättää esityksestään kaupunginvaltuustolle, on maanantaina 25.11.2019.

 

 

 

 

Liitteet

 

5138/2019 Kaupunginjohtajan esitys

 

 

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2020 talousarvioehdotusta sekä vuosien 2020-2023 taloussuunnitelmaa ns. ensimmäisessä lukemisessa.

 

 

Päätös                              Kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen, talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talouspäällikkö Riitta Kokkonen, toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja taloussuunnittelija Riitta Puustinen. 

 

Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

 

Liitteet

55

5138/2019 Kuopion kaupungin talousarvio 2020 vuosien 2020-2023 toiminta- ja taloussuunnitelma (korjaukset)

 

56

5138/2019 Kaupungin yhteistyötoimikunnan talousarvion käsittelypykälä

 

                                                          Linkki sähköiseen Talousarviokirjaan 2020 (pdf):

 

https://www.kuopio.fi/documents/7369547/8448483/Kaupunginjohtajan+esitys.pdf/274a79fd-8a11-400c-8110-da02ef6e486f

                                                         

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

                                                         

Merkitään, että kaupunginhallitus kävi läpi kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen ns. ensimmäisessä lukemisessaan maanantaina 18.11.2019.

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta käsitteli vuoden 2020 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2020-2023 kokouksessaan 21.11.2019.

 

Liiteaineistona jaetaan kaupunginhallituksen kokouksen 18.11.2019 pohjalta täsmentyneet korjaussivut talousarviokirjaan.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020–2023 taloussuunnitelman.

1. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020 - 2023 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen.

2. Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut mutta tilinpäätöksessä 2019 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2020 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.

3. Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusien yritystilojen ja –alueiden rakentamis- ja ostohankkeita sekä kaupungin kehityksen kannalta olennaisia investointeina käsiteltäviä kumppanuus- ja kehityshankkeita kokonaiskustannusarvioltaan enintään 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.

4. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä edellä kohdassa 3 tarkoitettuja toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.

5. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.

Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että kokouksessa jaettiin pöydälle kaupungin yhteistyötoimikunnan päätös talousarvion 2020 ja toiminta- taloussuunnitelman 2020-2023 käsittelystä. Liitteenä 56.

 

Merkittiin, että kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, toimitilajohtaja Hannu Väänänen, henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen ja talouspäällikkö Riitta Kokkonen. 

 

Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020-2023 toiminta- ja taloussuunnitelman.

 

Yksityiskohtaisen käsittelyn aikana tehtiin seuraavat esitykset:

 

1. Keskustelun kuluessa jäsen Allu Koskinen teki jäsen Miia Eskelinen-Fingerroosin kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 10. kohta 1.2.1 (kohta 1.2.1 aivan loppuun): ” Rakenteellisen alijäämän vaikutusten ennakoimiseksi Kuopion kaupunki aloittaa kaupunginjohtajan johdolla kaupungin sisäisen selvityksen kaupungin palveluverkoston toimintojen tehostamisen tarkastelun yli palvelualuerajojen. Selvityksessä käydään läpi Kuopion kaupungin palvelurakenteet sekä ydintoimintojen tuottavuusarviot ja tehostamismahdollisuudet. Tarkastelussa otetaan huomioon kokonaisuus sekä tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet kaupungin strategianmukaiset painopistealueet huomioiden. Kaupunginjohtaja esittelee tulokset selkeine toiminnan tehostamisehdotuksineen kaupunginhallitukselle 18.8.2020 mennessä.”

 

Äänestys 1.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Allu Koskisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen ja Tolppanen) ja 5 ei-ääntä (Auvinen, Eskelinen-Fingerroos, Koskinen, Virtanen ja Pääkkö), joten puheenjohtajan äänen ratkaistessa kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

2. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 16, 2.1. Aktiivisuuteen innostava arki ylin rivi, lisätään sana: ”… mm. siirtämällä harrastamisen ajallista painopistettä…”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.

 

3. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 17, 2.4. Turvallinen ja viihtyisä elinympäristö (ylin rivi) lisätään: ”… järjestöjen käytössä ja käyttömaksut sellaisia, etteivät ne aiheuta taloudellista eriarvoisuutta käyttäjien välillä.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

4. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 19, 4.3. Kestävä talous (kolmas rivi) lisätään: ” Tavoitteen toteutumisen jälkeen jokaista tehtävää hoitaa optimimääräinen henkilöstö.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

5. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 20, 1.4. Konserniyhteisöt, (kolmas kappale, viimeinen lause) korvataan lauseella: ”Myös Mestarin palveluja käyttävät konserniyhteisöt tulevat uuden yhtiön osakkaiksi lähtökohtaisesti palvelujen käytön suhteessa.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen. 

 

6. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 20, 1.4. Konserniyhteisöt, (kuudes kappale, toinen lause) jatketaan lausetta: ”, mutta vastaavasti konserniomaisuus kasvaa.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.

 

7. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 38, 1.7.2. Talousarvion sitovuus. Sivun loppu. Lisätään paksulla mustalla kappale: ”Ennen käyttösuunnitelman lopullista hyväksymistä lautakunnan on toimitettava valtuustolle ja kaupunginhallitukselle tiedoksi esitys käyttösuunnitelmaksi ja siinä erikseen yksilöitävä käyttösuunnitelman aiheuttamat merkittävimmät lisäykset ja leikkaukset palveluihin.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

8. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 39, 1.7.3. Talousarviossa annettavat toimintavalmiudet: Investoinnit, toinen kappale: muutetaan sana ”rakentamisesta” sanaksi ”toteuttamisesta.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.

 

9. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 40, Uudistuva Kuopio 4. laatikkorivi. ”Mitä tapahtuu jos”-laatikko, lisätään toiseen lauseeseen: ”tai alijäämän kasvuun”.

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

10. Keskustelun kuluessa jäsen Leila Savolainen teki jäsen Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 58, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Toiminnan painopisteet, kappale 2, viimeinen lause poistetaan: ”Kaupunginvaltuustolta tarvitaan selkeä päätös aikaisempien verkostoratkaisujen avaamisesta uuteen tarkasteluun.”

 

Äänestys 2.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Leila Savolaisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Koskinen, Kosunen ja Pääkkö) ja 5 ei-ääntä (Auvinen, Kivelä, Savolainen, Tolppanen ja Virtanen), joten puheenjohtajan äänen ratkaistessa kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Leila Savolaisen tekemän muutosesityksen.

 

11. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Antti Kivelä teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 58, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, 3. kappaleen lause muutetaan kuulumaan seuraavasti ja loppuosa kappaleesta poistetaan: ”… Valtion talousarviossa päätetty lakimuutos 1.8.2020 alkaen, jolla poistetaan päivähoito-oikeuden rajaus sekä palautetaan ryhmäkoon suhdeluku päivähoidossa, toteutetaan hallitusohjelman mukaisesti täydellä valtionrahoituksella.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan Antti Kivelän tekemän muutosesityksen. 

 

12. Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 58, Kasvun ja oppimisen palvelualue: Varaudutaan perusopetuksen oppilasmäärän kasvuun (n. 148 oppilasta) Menolisäys: 440 000 €.

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

13. Keskustelun kuluessa jäsen Allu Koskinen teki jäsenten Miia Eskelinen-Fingerroos, Leila Savolainen ja Tiina Kaartinen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 59, Kasvun ja oppimisen palvelualue: Luovutaan 4 % opetusresurssin vähentämisestä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Menolisäys 300 000 €.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen teki jäsen Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 59, Kasvun ja oppimisen palvelualue: Perusopetuksen ja lukion 4 % karsinnasta luovutaan. Menolisäys 550 000 € + 170 000 €= 720 000 €.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen:

 

Ensin äänestetään jäsen Allu Koskisen ja jäsen Harri Auvisen tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginjohtajan ehdotuksesta.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä.

 

Äänestys 3.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat jäsen Allu Koskisen tekemän muutosesityksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän muutosesityksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Kivelä, Koskinen, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Pääkkö) ja 2 ei-ääntä (Auvinen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Allu Koskisen tekemän muutosesityksen.

 

Tämän jälkeen puheenjohtaja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus hyväksyä yksimielisesti jäsen Allu Koskisen tekemän muutosesityksen. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Allu Koskisen tekemän muutosesityksen. 

 

14. Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen teki jäsen Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 33, 59, Kasvun ja oppimisen palvelualue: Luovutaan koulunkäynnin ohjaajien resurssin karsimisesta. Menolisäys 71 000 €.

 

Äänestys 4.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Kivelä, Koskinen, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Pääkkö) ja 2 ei-ääntä (Auvinen ja Virtanen) joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

15. Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- Kasvun ja oppimisen palvelualue: Luovutaan nuorisopalveluissa 1 htv vähennyksestä. Menolisäys 40 000 €.

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

16. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 63, Toimintaympäristö ja sen muutokset. Lisätään kappale: ”Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien käyttövara säilyy ennallaan.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

17. Keskustelun kuluessa jäsen Jaakko Kosunen teki jäsenten Tiina Kaartinen, Leila Savolainen, Allu Koskinen ja Harri Auvinen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 65, Toimintaympäristö ja sen muutokset. Palvelualueen toimintatuloista vähennetään 300 000 € (tulojen väheneminen on seurausta siitä, että pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien käyttövaroihin tehdään aiottua hillitympi vähentäminen).

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Jaakko Kosusen tekemän muutosesityksen.

 

18. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 63, Toimintaympäristö ja sen muutokset. Toinen kappale: ”Poistetaan toinen lause.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen saapui takaisin kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

19. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki jäsen Minna Reijosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 65, Tulo- ja menotaulukko. Lisätään toimintamenoihin 750 000 €.

 

Äänestys 5.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Kivelä, Koskinen, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Pääkkö) ja 2 ei-ääntä (Reijonen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

20. Keskustelun kuluessa jäsen Tapio Tolppanen teki jäsenten Leila Savolainen, Allu Koskinen, Tiina Kaartinen, Erkki Virtanen ja Harri Auvinen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 68, Terveydenhuollon palvelualue, Toimintaympäristö ja sen muutokset, kappaleen 9. loppuun lisätään lause: ”Perheneuvontaa laajennetaan koko Kuopion alueella ikäryhmään 0-17-vuotiaat perheineen.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Tapio Tolppasen tekemän muutosesityksen.

 

21. Keskustelun kuluessa jäsen Leila Savolainen teki jäsenten Erkki Virtanen ja Tiina Kaartinen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 68, Terveydenhuollon palvelualue, Toimintaympäristö ja sen muutokset, kappaleen 9. loppuun lisätään lause: ”Selvitetään yhdessä PSSHP:n kanssa Päihdetukiaseman perustaminen. Asema toimisi erityisesti lasten ja nuorten tukena ja hoitoonohjauksessa, mutta myös selviämisasemana.”

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Leila Savolaisen tekemän muutosesityksen.

 

22. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 68, Terveydenhuollon palvelualue, Toimintaympäristö ja sen muutokset. Toisen kappaleen lauseen loppuun lisätään: ”… tulevaisuuden sotekeskusmalli ja sote- ja maakuntauudistus.”

 

Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

23. Keskustelun kuluessa jäsen Tapio Tolppanen teki jäsenten Leila Savolainen, Minna Reijonen, Erkki Virtanen ja Harri Auvinen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 96, Investoinnit, Kasvu ja Oppiminen (koulut ja nuorisotilat). Lisätään riville Syvänniemen alakoulu sarakkeeseen ”TS2020”-100 ja viimeiseen sarakkeeseen ”suunnittelu”. Lisäys 100 000 €.

 

Äänestys 6.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Tapio Tolppasen tekemän muutosesityksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Eskelinen-Fingerroos, Kaartinen, Koskinen, Kosunen ja Pääkkö) ja 6 ei-ääntä (Auvinen, Kivelä, Reijonen, Savolainen, Tolppanen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Tapio Tolppasen tekemän muutosesityksen.

 

24. Keskustelun kuluessa jäsen Jaakko Kosunen teki jäsen Erkki Virtanen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

- sivu 95, Investoinnit, Yhdyskuntarakentaminen. Määrärahoihin sisältyvää Puijon maaliaukion tekonurmikentän investointia vuosina 2020-2021 siirretään vuodella eteenpäin (TS 2021 yht. 1,4M€ ja TS 2022 yht. 1,4M€.) 

 

Äänestys 7.

 

Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Jaakko Kosusen tekemän muutosesityksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Auvinen, Eskelinen-Fingerroos, Kivelä, Koskinen, Savolainen, Tolppanen ja Pääkkö) ja 4 ei-ääntä (Kaartinen, Kosunen, Reijonen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

_ _ _

Puheenjohtaja totesi tämän jälkeen, että vuoden 2020 talousarvio sekä vuosien 2020-2023 toiminta- ja taloussuunnitelma oli siten tullut kaupunginhallituksen osalta käsitellyksi kaupunginhallituksen tekemin muutoksin. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Pauliina Pietikäinen, Jaana Kuuva, Hannu Väänänen, Terttu Ruotsalainen ja Riitta Kokkonen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa