Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.12.2019/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 86

Asianro 10129/02.05.00.00/2019

 

 

Käyttömaksujen linjaukset 2020 / Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut/Kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

 

Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

                                                          Käyttömaksujen perusteiden määrittelyn lähtökohtana on Kuopion kaupungin strategia, kaupungin talousarvio vuodelle 2019 ja niistä johdettavat vuodelle 2019 asetettavat tavoitteet sekä aiemmin käyttömaksujen käyttöön otosta ja niiden suuruuden määräytymisestä tehdyt päätökset.  Vuoden 2019 käyttömaksujen linjausten lähtökohtana on asiakasmäärien kasvattaminen.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta linjaa käyttömaksujen tarkistusten perusteet omatoimisen hyvinvoinnin palveluille vuodelle 2020 seuraavasti:

 

1.       Käyttömaksuihin ei tehdä yleistä tasokorotusta.

2.       Liikuntaan aktivoinnin ryhmien osallistumismaksut säilyvät ennallaan. Liikuntaneuvonta säilyy edelleen maksuttomana. 

3.       Nilsiän musiikki- ja tanssileirin hintoihin tehtiin korotus vuonna 2019. Vuonna 2020 maksut säilyvät ennallaan.

4.       Kino Kuvakukon tilojen vuokra asiakkaille sekä lippujen hinnat säilyvät ennallaan. Yhteistyössä Kuvakukon kanssa toteutetuissa elokuvakulttuuria, mediakasvatusta sekä lasten ja nuorten kulttuuria edistävissä tilaisuuksissa ja elokuvaesityksissä voidaan poiketa vuokrahinnoista. Yhteistyötilaisuudet neuvotellaan tapauskohtaisesti erikseen.

5.       Kuvakukon kertalippujen hinta säilyy ennallaan.

6.       Kuvakukon palveluiden hinnoittelua voidaan alentaa erityisesti hiljaisina aikoina ja palveluissa, joissa hinnoittelun alentamisen voidaan katsoa lisäävän palvelun käyttöä.

7.       Palveluiden kohderyhmähinnoittelua voidaan uudistaa palveluiden käyttöön kannustavasti.

8.       Palvelupäällikkö voi myöntää yksittäisiä tutustumiskäyntejä vastuualueeseensa palveluihin ja päättää kampanjahinnoittelusta erikseen.

 

Liitteet

18

10129/2019 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kati Vähäsarja

puh. +358 44 718 2513

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaistoiminnan palveluiden päällikön esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa