Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2019/Pykälä 166

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 166

Asianro 628/00.01.00/2019

 

 

Kuopion Vesi Oy:n lainaehtojen ja konsernitilin limiittivaltuuden hyväksyminen

 

 

Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 20.5.2019 § 34 yhdessä Siilinjärven kunnan kanssa perustaa Kuopion Vesi Oy:n ja hyväksyi keskeiset kaupanehdot seuraavasti: kauppahinta täsmentyy ja on arviolta 172.184.998 euroa, josta 33.600.000 euroa maksetaan Vesi Oy:n liikkeelle laskemilla uusilla osakkeilla, arviolta 17.540.413 euroa Vesi Oy:lle siirrettävällä liittymismaksuvelalla ja noin 42.000.000 euroa konvertoidaan pääomalainaksi ja noin 84.756.585 euroa perustamislainaksi. Perustamislainasta arviolta 5.040.000 euroa jää yhtiön käyttöpääomaksi. Pääomalainan vuotuinen korko on 3,6 - 4,3 % p.a. ja perustamislainan vuotuinen korko on 3,2 % p.a. Kaupunginvaltuusto valtuutti kaupunginhallituksen päättämään tarkemmin lainaehdoista yhdessä Siilinjärven kunnan kanssa.

 

Päätöksessä todetaan, että kauppahinnan, apportin ja lainojen lopulliset arvot määräytyvät normaalin käytännön mukaan sen jälkeen, kun tilintarkastaja on vahvistanut Kuopion Vesi -liikelaitoksen taseen 31.12.2019 ja ne perustuvat siirtyvien omaisuus- ja velkaerien kirjanpitoarvoon.

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä liiketoiminnan kauppakirjassa todetaan, että pääomalainan vuotuinen korko on 3,6 % vuonna 2020, 4,0 % vuonna 2021 ja 4,3 % vuonna 2022. Vuonna 2023 ja sen jälkeisinä vuosina pääomalainan vuotuinen korko on 4,0 %. Pääomalaina erääntyy maksettavaksi 1.1.2030. Pääomalaina on bullet-muotoinen (kertalyhenteinen). Perustamislaina tasaa lopun rahoitustarpeen tarkan kauppahinnan maksamiseksi. Perustamislaina on 30 vuoden annuiteettilyhenteinen laina, jonka lyhennykset alkavat vuonna 2021 ja vuotuinen vähennyksen määrä on alussa noin 1,7 – 1,8 miljoonaa euroa (vuotuinen korko on 3,20 %).

 

Perustamislaina on valtuuston hyväksymän liiketoimintakauppakirjan mukaan vakuudeton. Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta Kuopion Vesi Oy:n sataprosenttisesti ja vesihuoltotoiminta laitoksen toiminta-alueella katsotaan kuntalaissa kunnan lakiin perustuvaksi monopoliksi. Vesihuoltotoiminta sinällään jatkuu ennallaan, vaikka toimintamuoto muuttuukin osakeyhtiöksi. Näin ollen voidaan katsoa, että lainan antamiseen ei sisälly merkittävää taloudellista riskiä, joten lainalle ei ole tarpeen vaatia vakuutta. Perustamislaina kattaa laskennallisen 5.040.000 euron määrän, joka jää yhtiöön käyttöpääomaksi sekä 672.000 euron varauksen arvioitua yhtiön varainsiirtoverovelvollisuutta varten.

 

Pääomalaina- ja perustamislainasopimukset liitteinä.

 

Perustamislainassa on sisällä laskennallinen 5.040.000 euroa, joka maksetaan yhtiön tilille käyttöpääomaksi. Tämän lisäksi yhtiön aloittaessa toimintansa voi sillä tulla olemaan lyhytaikaisen rahoituksen tarvetta ensimmäisenä vuonna. Kuopion kaupungilla on käytössään nk. konsernitili, jonka piiriin myös Kuopion Vesi Oy:n maksuliikennetili on liitetty. Kuopion kaupungin hallintosäännön 79 § mukaan kaupunginhallitus on päätösvaltainen toimielin päätettäessä konsernitilin korkoehdoista kaupungin ja tytäryhtiöiden välillä.

 

 

Vaikutusten arviointi                Asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

 

Liitteet

11

628/2019 Lainasopimus Kuopion Vesi Oy KH021219

 

12

628/2019 Pääomalainasopimus Kuopion Vesi Oy KH021219

 

                                                         

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan pääomalainasopimuksen ja perustamislainasopimuksen. Lainojen lopulliset arvot määräytyvät sen jälkeen, kun tilintarkastaja on vahvistanut Kuopion Vesi -liikelaitoksen taseen 31.12.2019 ja ne perustuvat siirtyvien omaisuus- ja velkaerien kirjanpitoarvoon. Päivitetyt laina-arvot vahvistetaan kaupunginhallituksessa niiden valmistuttua.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Kuopion Vesi Oy saa käyttää konsernitilin limiittiä ajalla 1.1.-31.12.2020 enintään 5 miljoonalla. Käytetyn limiitin osalta veloituskorkona käytetään 1 kuukauden euribor-korkoa, johon lisätään 0,5 prosenttiyksikön marginaali.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että talousjohtaja Pauliina Pietikäinen selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa