Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 52

Asianro 8190/02.02.02/2019

 

 

Vuoden 2019 investointikohteiden rahoitukset

 

 

Verkostopäällikkö Jani Koski
Kuopion Vesi / Verkosto

 

1.                            Yötarhankuja

                                                          Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa on Yötarhankuja kohteelle varattu rahoitusta 100 000 euroa. Hankkeen toteutuneet kustannukset olivat yhteensä 174 169 euroa. Ylitystä talousarvioon 74 169 euroa.

 

                                                          Kohteen toteutuneet louhintamäärät kaksinkertaiset arvioituun määrään nähden.

 

2.       Hiltulanlahti; Vaittila pohjoinen

 

                                                          Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa ei ole kohteelle Vaittila pohjoinen varattu rahoitusta. Hankkeen kustannusarvio vuodelle 2019 on 100 000 euroa. Rahoitusta tarvitaan 100 000 euroa.

 

Vaittila pohjoinen alue oli suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2020. Kuopion kaupunki määritteli työt aloitettavaksi jo vuoden 2019 puolella.

 

3.       Savilahti; Sarastuskaari ja VT5

 

Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa on kohteelle Sarastuskaari varattu 170 000 euroa. Hankkeen kustannusarvio vuodelle 2019 on 370 000 euroa. Rahoitusta tarvitaan 200 000 euroa. VT5 kohteelle ei ole varattuna rahoitusta vuodelle 2019. Hankkeen kustannusarvio vuodelle 2019 on 130 000. Rahoitusta tarvitaan 130 000 euroa.

 

Savilahden Sarastuskaaren rakentaminen käynnistettiin suunniteltua aikaisemmin, mistä johtuen vuodelle 2019 on kertynyt suunniteltua enemmän kustannuksia.

 

VT5 kohde oli suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2020. Kuopion kaupunki määritteli työt aloitettavaksi jo vuoden 2019 puolella.

 

4.       Ruotsinrinne

 

Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa on kohteelle Ruotsinrinne varattu rahoitusta 80 000 euroa. Hankkeen kustannusarvio vuodelle 2019 on 120 000. Ylitystä talousarvioon nähden 40 000 euroa.


 

 

 

5.       Lokkitie

 

Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa on kohteelle Lokkitie varattu rahoitusta 70 000 euroa. Hankkeen toteutuneet kustannukset on 95 000 euroa. Ylitystä talousarvioon nähden 25 000 euroa.

 

6.       Tonttiliittymien rakentaminen

 

Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa on kohteelle tonttiliittymien rakentaminen varattu 200 000 euroa. Hankkeen toteutuneet kustannukset vuodelle 2019 288 028 euroa. Ylitystä talousarvioon 88 028 euroa.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että johtokunta hyväksyy edellä mainittujen kohteiden rahoitukset / ylitykset yhteensä 657 197 euroa ja rahoittaa ne kohteista Nuolimäki; Kalliokaarre, Kalliokielo, Nuolimäenrinne, Melalahden vedensaannin varmistaminen ja Nilsiän paineviemärin (keskuspumppaamo-puhdistamo) saneeraus.

                                                         

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jani Koski

puh. +358 44 718 5311

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopionvesi.fi

 

 

Päätösehdotus                           Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen

 

Johtokunta hyväksyy verkostopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa