Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2019/Pykälä 187

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Omistajaohjausjaosto

82 §

9.12.2019

 

§ 187

Asianro 5440/02.07.01/2019

 

 

Kiinteistö-Kys Oy:n osakkeiden myyntiprosessin eteneminen

 

 

Päätöshistoria

 

Omistajaohjausjaosto 9.12.2019 82 §

 

 

 

 

                                            Omistajaohjausjaosto on käsitellyt Kiinteistö-KYS Oy:n myyntiä kokouksissaan 15.10.2018 § 58, 25.6.2019 § 43 ja 14.10.2019 § 74. Lokakuun kokouksessa jaostolle annettiin tilannekatsaus, jossa mm. todettiin, että Kiinteistö-KYS Oy:n osakkeiden myynti on arava- ja korkotukilainsäädännön puitteissa mahdollista toteuttaa niin, että Kiinteistö-KYS Oy:ssä toteutetaan ennen järjestelyyn ryhtymistä kokonaisjakautuminen, jossa vapaarahoitteinen ja arava- ja korkotukirahoitteinen toiminta jaetaan kahteen eri yhtiöön. Jakautumisesta päätetään jakautuvan yhtiön yhtiökokouksessa ja jakautumisen yksityiskohdat esitetään jakautumissuunnitelmassa.

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on käsitellyt asiaa 18.11.2019 § 137 päättäen esittää Kiinteistö Kys Oy:n hallitukselle ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista käsittelemään Kiinteistö Kys Oy:n jakautumista tavoitteena, että ARA-kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön ja vapaarahoitteiset kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 33 § 4. kohdan mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on valmistella esitys kaupunginhallitukselle ylimääräisen yhtiökokouksen tai vastaavan kokouksen kutsumiseksi.

 

 

 

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle Kiinteistö Kys Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista välittömästi käsittelemään Kiinteistö Kys Oy:n jakautumista, jonka tavoitteena on, että ARA-kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön ja vapaarahoitteiset kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön siten, että jakautuminen on loppuunsaatettu syyskuun 2020 loppuun mennessä. Kiinteistö Kys Oy:n hallitus velvoitetaan raportoimaan jakautumisen edistymisestä omistajille. Lisäksi omistajaohjausjaosto päättää ohjeistaa yhtiökokousedustajaa.

 

 

Päätös                              Omistajaohjausjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle Kiinteistö Kys Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista välittömästi käsittelemään Kiinteistö Kys Oy:n jakautumista, jonka tavoitteena on, että ARA-kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön ja vapaarahoitteiset kiinteistöt siirretään toiseen yhtiöön siten, että jakautuminen on loppuunsaatettu syyskuun 2020 loppuun mennessä. Kiinteistö Kys Oy:n hallitus velvoitetaan raportoimaan jakautumisen edistymisestä omistajille. Lisäksi omistajaohjausjaosto ohjeisti yhtiökokousedustajaa niin, että kaupat toteutetaan Niiralan Kulma Oy:n kanssa ARA-säännöksiä noudattaen.

 

 


 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy omistajaohjausjaoston esityksen.

 

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa