Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 22.01.2020/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 5

Asianro 186/02.06.02/2020

 

 

Pelastuslaitoksen alitilittäjäkassan tarkastus

 

 

 

 

Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 8.1.2020:

Kuopion kaupungin maksuliikenneohjeen 1 §:n mukaan kunkin yksikön esimiehen tehtävänä on mm. valvoa, että kassojen rahavaroja hoidetaan asianmukaisesti.  Maksuliikenneohjeen 13 §:n mukaan rahavarojen käsittelystä vastaa yksikkö.  Toimintayksiköiden käteiskassat on tarkastettava vähintään kerran vuodessa.  Kassantarkastuslaskelma annetaan tiedoksi toimintayksikön lautakunnalle.

Pelastuslaitoksen kassantarkastuksesta on tehty liitteen mukainen kassantarkastuslaskelma, joka vastaa kassavaroja.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Aluepelastuslautakunta merkitsee alitilittäjäkassan tarkastuksen tiedoksi.

 

 

Liitteet

4

186/2020 Kassantarkastuslaskelma

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Kirsti Tarvainen

puh. +358 17 18 8117

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee alitilittäjäkassan tarkastuksen tiedoksi.


 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa