Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 23

Asianro 2/00.02.01/2020

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

 

 

 

                                                          Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

2/2020-4                                         Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Neulaniementie 10, Kuopio.

 

326/2020                                        Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 30.12.2019 (OKM/38/221/2019) vahvistanut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 29 §:n mukaiset esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2020. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

330/2020                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 31.12.2019 (OKM/43/221/2019) opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2020. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

331/2020                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 29.11.2019 (OKM/36/221/2019): Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2020. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-      ympäristö- ja rakennuslautakunta 9.1.2020.

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 7.-12.1.2020:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

10447/2019-12

Hallintojohtaja

6 § / 2020

7.1.2020

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10447/2019-11

Hallintojohtaja

5 § / 2020

7.1.2020

Vihreiden valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10447/2019-10

Hallintojohtaja

4 § / 2020

7.1.2020

Keskustan Kuopion valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10447/2019-9

Hallintojohtaja

3 § / 2020

7.1.2020

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10447/2019-8

Hallintojohtaja

2 § / 2020

7.1.2020

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10447/2019-7

Hallintojohtaja

1 § / 2020

7.1.2020

Kokoomuksen valtuustoryhmän ennakkosuunnitelman hyväksyminen

10763/2019-2

Hallintojohtaja

2 § / 2020

7.1.2020

Kaupungintalon juhlasalin käyttö vuokravapaasti vuonna 2020

6218/2019-4

Lakimies

3 § / 2020

7.1.2020

Vahingonkorvaushakemus / liukastuminen

 

 

 

                                                         

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että jäsenet Allu Koskinen, Jaakko Kosunen ja Minna Reijonen sekä varajäsen Hannu Kananen poistuivat kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kaupunginhallitus valitsi yksimielisesti puheenjohtajaksi asiakohtaan jäsen Erkki Virtasen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa