Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.02.2020/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 40

Asianro 8148/02.05.02.01/2019

 

 

Yrityspalvelun esitys (New Tech - Yritysten kasvu ja kansainvälistyminen) -kehittämishankkeen rahoituksesta (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

 

 

Elinkeinojohtaja Jukka Tapio Pitkänen
Yrityspalvelu

 

 

                                                          Savonia-ammattikorkeakoulu Oy esittää 30.8.2019 saapuneella kirjeellään, että Kuopion kaupunki myöntäisi kunnallista rahoitusta New Tech – Yritysten kasvu ja kansainvälistyminen -kehittämishankkeeseen vuosille 2020-2022. Pohjois-Savon liitto on päättänyt rahoittaa hanketta toimintalinjalta 1:PK-yritysten kilpailukyky, erityistavoite 2.1. PK-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen.

Hanke toteutetaan yhteishankkeena, jonka toimijoina ovat Navitas Kehitys Oy, Iisalmen Teollisuuskylä Oy, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy ja Savonia-ammattikorkeakoulu Oy. Kuopion kaupungin rahoitus kohdistuu hankkeessa Savonia-ammattikorkeakoulun ja Navitas Kehityksen osatoteutuksiin. Kuopion alueen toinen kuntarahoittaja on Siilinjärvi.

Pohjois-Savon alueella toimii merkittävä kone- teknologia- ja energia-alan toimijoiden verkosto. Maakunnan teknologiateollisuuden yritysten vuosiliikevaihto on 2,0 mrd euroa ja työllisyysvaikutus 22 000 työpaikkaa. Ala vastaa 39% alueen koko tavaraviennistä ja 68% maakunnan elinkeinoelämän t&k investoinneista. Kone- ja energiateknologiateollisuus on taloudelliselta merkitykseltään suurin teollisuuden ala Pohjois-Savossa ja se on määritetty Pohjois-Savon maakuntasuunnitelmassa yhdeksi maakunnan kehittämisen kärjeksi. Teknologiateollisuuden yritysten menestys vaikuttaa merkittävästi maakunnan hyvinvointiin työllistämisen, kehityksen ja vientitulojen generoinnin kautta.

Teknologiateollisuudessa on käynnissä rakennemuutos, jonka keskeinen vauhdittaja on digitalisaatio ja työelämän murros. Tässä murroksessa syntyy uusia pk-yrityksiä ja toimivat yritykset voivat kasvaa ja kansainvälistyä. Uutta teknologiaa, innovaatioita ja osaamista luovat kasvuyritykset toimivat edelläkävijöinä muuttuvassa globaalissa kilpailussa. Teknologian ja työn murros tarjoaa pohjoissavolaisille yrityksille hyvän mahdollisuuden menestyä kansainvälisillä markkinoilla, mutta myös haasteen pysyä mukana kehityksessä. Tämä mahdollisuus on tärkeää hyödyntää, jotta yritykset voivat rakentaa hyvinvoinnin perustaa alueella ja toisaalta on tärkeää torjua kilpailukyvyn heikkenemisen uhka tässä muutostilanteessa. Haettavalla hankkeella vastataan näihin teknologiateollisuusyritysten uusiin haasteisiin hankealueella.

Hankkeen kohderyhmänä ovat Pohjois-Savon maakunnan, Pieksämäen ja Joroisten teknologia-, energia-, ja terveysteknologia-alan yritykset sekä niille palveluja tuottavat pk-yritykset. Teknologiateollisuuden yritykset toimivat viidellä toimialalla, mitkä ovat kone- ja metallituoteteollisuus, elektroniikka- ja sähköteollisuus, tietotekniikka-ala, metallien jalostus sekä suunnittelu ja konsultointi.

Hankkeen tavoitteena on edistää yritysten menestystä teknologia- ja toimintaympäristön paikallisessa ja globaalissa murroksessa. Tavoitteena on pk-yritysten kasvun, kansainvälistymisen ja uudistumisen edistäminen sekä digitalisaation mahdollisuuksien käytännön hyödyntäminen. Lisäksi tavoitteena on yritysten kyvykkyyksien kehittäminen uudistamalla yritysten liiketoimintamalleja, kehittämällä tuottavuutta, edistämällä automaation ja robotiikan käyttöönottoa sekä kehittämällä uusia innovaatioita. Hankkeen tavoitteiden pohjaksi on valittu kärkiteemat sekä näitä täydentämään hankealueen alueelliset painopisteet. Hankkeen kärkiteemat ovat: kansainvälistyminen, digitalisaatio, verkostoituminen, kasvu ja uudet liiketoimintamallit, kehittyvät toimintaympäristöt sekä Innovaatiot ja teknologiaratkaisut.

Hankkeen tuloksena pk-yritysten kansainvälistyminen etenee ja yritykset ovat kyvykkäämpiä vastaamaan kansainväliseen kilpailuun myös vientimarkkinoilla. Yrityskentän kilpailukyky paranee ja pk-yritykset ovat paremmin varautuneet teknologia- ja toimintaympäristön murroksen aiheuttamiin muutoksiin erityisesti digitaalisuuteen ja työn murrokseen liittyen. Yritysten liiketoiminnan kokonaisvaltaisen kehittymisen seurauksena pitkällä aikavälillä alueen teknologiateollisuusyritysten liikevaihto ja vientitulot kasvavat ja yritykset voivat työllistää uusia työntekijöitä.


Hankkeen mitattavia tuloksia ovat:

- Järjestetään yrityksille 2 messumatkaa kansainvälisille messuille vuosina 2021 ja 2022

- Järjestetään yrityksille 5 kpl matchmaking ja/tai fact-finding tilaisuutta

- Toteutetaan 5 kpl kv-, tuottavuus- ja innovointiklinikkaa

- Toteutetaan 5-10 foorumitilaisuutta ja/tai seminaaria

- Toteutetaan yksi alihankintaverkoston kv- pilotti hyödyntäen kärkiyrityksen kontakteja

- Järjestetään 2 kpl markkinainfoja potentiaalisista vientikohteista

- Järjestetään yksi yritysten välinen kansainvälinen verkostotapaaminen Euroopassa

- Järjestetään 5 kpl yritysryhmän messuosallistumisia alihankinta- ja energiamessuille

- Toteutetaan vähintään 20 kpl yritysten kyvykkyysanalyysiä
 (strateginen-, digi-, tai kv-kyvykkyys)

- Edistetään 15 kpl yrityskohtaista kehittämishankehakemusta

 

Hankkeen toteutusaika on 1.1.2020-30.9.2022 ja sinä aikana arvioidut kokonaiskustannukset ovat 1.834.063 euroa.  Hankkeen rahoitussuunnitelman mukaan 77 % tulee Pohjois-Savon liiton kautta EAKR- ja valtion rahoituksena, kuntarahoituksen osuus on 8,91 %, tuensaajien omarahoitus 11,35 % ja yksityinen rahoitus 2,74 %. Kuopion alueen kuntarahoitus jakaantuu Kuopion ja Siilinjärven kesken. Siilinjärven osuus on 8.006 euroa.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

 

Esitys                                                Esitän, että Kuopion kaupunki varautuu osarahoittamaan vuosina 2020-2022 Teknologiateollisuus uudistuu -kehittämishanketta enintään 1,7 % osuudella hankkeen hyväksytyistä projektikirjanpitoon tulevista kokonaiskustannuksista ja enintään 19,5 % osuudella hankkeen kunnallisesta rahoituksesta, euromääräisesti kuitenkin enintään 32.023 euroa. Vuoden 2020 rahoitusosuus on 10.922 euroa, vuoden 2021 osuus 11.981 euroa ja vuoden 2022 osuus 9.120 euroa.

Kuopion kaupungin rahoitus hankkeelle maksetaan elinkeinopoliittisille EU-hankkeille varatusta määrärahasta ja rahoituksen maksaminen edellyttää hankkeelta hyväksyttyä raportointia. Kuopion kaupungin osalta hanketta valvoo yrityspalvelu ja laskut hyväksyy elinkeinojohtaja. Mikäli hankkeelle haetaan rahoitusta myös tuleville vuosille, hakijan on esitettävä siitä uusi, erillinen hakemus.  Kuopion kaupunki varaa itselleen mahdollisuuden vetäytyä hankkeen osarahoitusvastuusta, mikäli hanke ei etene suunnitelmien mukaan.

Hakijan on toimitettava tämä päätös ja ehdot Kuopion kaupungin kunnallisesta rahoitusosuudesta tiedoksi hankkeen päärahoittajalle. Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n tekemä esitys Kuopion kaupungille, EAKR-projektihakemus ja Pohjois-Savon liiton päätös ovat asiakirjoissa.

 

 

 

Liitteet

10

8148/2019 Vaikutusten ennakkoarviointi

 

11

8148/2019 Maksatusohje newtech hanke

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Anna-Liisa Martikainen

puh. +358 44 718 4903

Jukka Tapio Pitkänen

puh. +358 44 718 2085

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa