Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2020/Pykälä 96

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  2533/2020 Tilinpäätös 2019

 

 

§ 96

Asianro 2533/02.02.02/2020

 

 

Vuoden 2019 tilinpäätös

 

 

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Liikelaitosten ja taseyksiköiden tilinpäätöstiedot ovat osa kunnan tilinpäätöstä ja ne yhdistellään muun kunnan tilinpäätökseen. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen tuloslaskelmien ja taseiden yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoittaa allekirjoituspäivänä päätös- ja toimivaltainen hallitus.

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan tai kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin tuloslaskelmassa, taseessa tai rahoituslaskelmassa.

 

Kunnanhallituksen on kuntalain 115 §:n 3 momentin mukaan tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kaupungin tilikausi oli 54,9 milj. euroa ylijäämäinen. Taseessa on kertynyttä ylijäämää vuoden 2019 ylijäämän lisäämisen jälkeen 157,1 milj. euroa. Konsernin tilikauden alijäämä oli 1,6 milj. euroa, konsernitaseessa on ylijäämää vuoden 2019 lopussa 10,7 milj. euroa.

 

Merkitään, että tilinpäätöksessä asukaslukuna käytetty ennakkotieto muutetaan viralliseksi asukasluvuksi valtuustolle jaettavaan tilinpäätökseen ja samalla korjataan tarvittaessa tunnusluvut.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Päätös on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

Liitteet

1

2533/2020 Tilinpäätös 2019

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja allekirjoittavat tilinpäätöksen ja jättävät sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi ja esittää valtuustolle, että vuoden 2019 tilinpäätöksen tulos 54.706.987,62 euroa käsitellään seuraavasti:

- Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan seuraavasti: ydinkaupunki 11.835,18 euroa, Tilakeskus 41.923,08 euroa, Kuopion Vesi liikelaitos 34.805,06 euroa ja Pohjois-Savon pelastuslaitos 122.261,69 euroa, yhteensä 210.825,01 euroa. 

- Lisätään tilikauden ylijäämä 54.917.812,63 euroa edellisten tilikausien ylijäämään kuluvan vuoden (2020) kirjanpidossa.

Talous- ja omistajaohjausyksikkö oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talousjohtaja Pauliina Pietikäinen ja ympäristöjohtaja Tanja Leppänen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

Merkittiin, että hallituksen II varapuheenjohtaja Jaakko Kosunen ja jäsen Minna Reijonen liittyivät kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana. 

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa