Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.04.2020/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 109

Asianro 2407/01.04.00/2020

 

 

Koronavirusepidemiasta aiheutuvan palkanmaksun keskeytysten ja lomautusten toimeenpano

 

 

 

 

Valtioneuvosto on 16.3.2020 päättänyt, että maassa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 3 ja 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti ja viranomaispäätöksiin perustuen Kuopion kaupungissa on suljettu seuraavat toiminnot ja yksiköt: kirjastopalvelut, museokeskus, liikuntapaikkapalvelut, kansalaistoiminnan palvelut, kansalaisopisto, kaupunginteatteri, musiikkikeskus, nuorisotilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.

 

Suljettujen toimintojen osalta sovelletaan työsopimuslain 2 luvun 12 § 2 momenttia, jonka mukaan työntekijän ollessa estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, hänellä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, kuitenkin enintään 14 päivältä. Suljettujen toimintojen niille työntekijöille, joiden osalta työtehtäviä ei ole voitu järjestää muutoin, on annettu ilmoitus palkanmaksun keskeytyksestä 15.4.2020 alkaen. KT Kuntatyönantajien ohjeen mukaan palkanmaksun keskeytys koskee myös viranhaltijoita. 

 

Työsopimuslain 5 luvun 2 §:n ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 30 §:n perusteella työntekijä/viranhaltija voidaan lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi, jos työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat tilapäisesti vähentyneet. Poikkeusolojen seurauksena työ on yllättäen ja ennakoimatta vähentynyt merkittävästi edellä mainituissa suljetuissa toiminnoissa ja lisäksi varhaiskasvatuksessa, opetusalalla sekä tukipalveluihin liittyvissä tehtävissä. Lomautuksen kohteena oleville työntekijöille on annettu lomautusta koskevat ilmoitukset edellä mainituin perustein ja ottaen huomioon lain edellyttämät määräajat. Tilanteen pitkittyessä työn vähentyminen ja lomautettujen määrä voivat laajentua.

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 15 §:n mukaan, jos kunnan viraston, laitoksen tai muun toimintayksikön toiminnan vaarantuminen tai muut erittäin painavat syyt, joita ei ole voinut ennakolta tietää, ovat yhteistoimintamenettelyn esteenä, voidaan lomautusta koskeva päätös tehdä ilman edeltävää yhteistoimintamenettelyä. Asia tulee kuitenkin käsitellä yhteistoimintamenettelyssä viivytyksettä sen jälkeen, kun perusteita poikkeamiselle säännönmukaisesta menettelystä ei enää ole. Samalla työnantajan on selvitettävä poikkeuksellisen menettelyn syy. Kt Kuntatyönantajien ohjeen mukaan yhteistoimintalain 15 §:ssä mainitut edellytykset täyttyvät koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Työnantaja on toimittanut järjestöjen edustajille kutsun yhteistoimintamenettelyn aloittamiseen 9.4.2020.

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy edellä esitetyt toimenpiteet.

 

 

Päätös                                              Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Ruotsalainen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa