Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Riistaveden pitäjäraati
Pöytäkirja 27.02.2020/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 10

Asianro 1805/00.01.01/2020

 

 

Pitäjäraadin kokouksen 27.2.2020 valmistelussa olevat asiat ja muut asiat sekä keskusteluasiat.

 

 

 

 

                                                      Riistaveden perhepäivähoitajat esittävät pitäjäraadille yhteistyötä perhepäivähoidossa olevien lasten teatterimatkan järjestämisessä. Tarkoitus olisi lähteä katsomaan Kolme iloista rosvoa näytöstä Kuopion Teatterissa. Tuki kohdistuisi bussimatkakustannuksiin ja teatterilippuihin.

 

                                                      AC Barsa pyrkii laajentamaan omaa tapahtumatuotantoaan Riistavedellä. Suunnitelmissa on järjestää 2 uistelukilpailua ensi kesänä ja n. 10 kotipeliä/ottelutapahtumaa Vartialassa. Seura esittää, että seuraavia yhteistyömuotoja, joilla pitäjäraati voisi olla tukemassa näitä tapahtumia. Yhtenä muotona mm. kausikorttien lunastaminen ja niiden edelleen jako lainattavaksi kirjastoon, lainaus olisi aina yhden kotipelin mittainen. Lisäksi pyydetään arpajaispalkintoja. 

 

                                                      20.2.2020 pidetyn kaupungin tontti- ja maankäyttöpuolen ja pitäjäraadin yhteisestä neuvottelusta.

 

Muita asioita ovat mm. kaupunginorkesterin kahvituksen järjestäminen, Varjoteatteriesitys, Rakenna ja Asu messujen kyselyn palkintojen arvonta.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           

 

Puheenjohtaja: Käsitellään valmistelussa olevat asiat ja muut esille tulevat asiat.

 

 

 

Päätös                                           Päivähoitajien yhteydenotto – teatterimatka kaupunginteatteriin.

 

- Päätettiin tukea matkaa yhteensä 570 eurolla.

 

AC Barcan yhteydenotto + kuljetus kylältä kentälle kotipeliin.

 

Yhteistyöstä AC Barsan kanssa päätettiin seuraavaa:

 

                                                      Arvontapalkinnoksi annetaan:

- 10 kpl narupusseja ja 10 kpl kangaskasseja.

                                                      - Ostetaan 10 kpl kausikortteja lainattavaksi. Lainaus kirjaston kautta. Yhteensä 300 euroa.

                                                      - Kuljetus tilataksilla muutamaan kotipeliin kokeiluluonteisesti. Tarkemmin asia suunnitellaan seuran puheenjohtajan kanssa.

 

 

Tonttipalaverin (20.2.) terveiset

 

Käydyn keskustelun pohjalta saatiin kaupungin edustajien kanssa muodostettua yhteinen näkemys siitä, että Riistaveden kaavoituksen päivitystyö voitaisiin käynnistää Kurkimäen kaavapäivityksen jälkeen. Tällä hetkellä tonttitarjonta on huono.

 

Kaupunginorkesterin konserttivierailu Riistavedellä – vko 13 Seurakunta-talolla

 

Tilaisuuden esitteet tulee kirjastoon ja mainos InfoTV:seen

Kysytään Miesten ruokapiiriltä halukkuudesta järjestää kahvitukset. Tuki tarkennetaan myöhemmin 100 -200 euron luokkaan.

 

Rakenna ja Asu messujen aikana toteutetun kyselyn palkintojen arvonta.

K-kaupan 50 lahjakortti – numero: 36

T-paita – numero 15

Puinen magneetti+ kettukarkkipussi – numero 56.

 

Paula Vilmin tarjous kahdesta Varjo-teatteriesityksestä.

Vaihtoehtoina joko Varjo-esitys ja työpaja tai Ihmemaa –esitys

 

Päätetään, että ostetaan toukokuun esitys sekä syyskuun esitys yhteensä 1070 euroa.

 

Asukkaiden antama palaute kirjaston palautelaatikkoon:

(pitäjäraadille tai kyläyhdistykselle) Peltoniementielle hiekkakuorma epäviralliselle uimarannalle.

 

                                                      Asia pyritään hoitamaan yhdessä kyläyhdistyksen kanssa. Tilataan mahdollisesti yksi hiekkakuorma.

                                                     

Portaat Vaarulle

                                                      Siirretään seuraavaan kokoukseen

 

Kaavin nuorisosirkuksen kevätesitys 15.-16.5.

                                                      Tiedoksi tässä vaiheessa. Palataan seuraavassa kokouksessa

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa