Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2020/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

30 §

24.3.2020

Kaupunginhallitus

115 §

20.4.2020

 

§ 42

Asianro 2123/00.04.02/2020

 

 

Kuopion kaupungin liittyminen Tarjoomo osuuskuntaan jäsenenä

 

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 24.3.2020 30 §

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungin hallinnoima Tarjoomo –hanke käynnistyi Pohjois-Savon liiton myöntämällä EAKR-rahoituksella vuonna 2018 ja päättyy 31.5.2020. Hanke on yhteiskehittämishanke ja mukana kehittämistyössä on ollut alueen yrityksiä ja yhdistyksiä.  Hankkeen tehtävänä on mallintaa ikäihmisten palvelujen toimijaverkoston rakentamista ja toimijaverkoston toimintamallia (Tarjoomo –malli).  Hankkeen aikana on selvitetty vaihtoehtoja toimijaverkoston organisoitumiselle ja päädytty perustamaan yleishyödyllinen osuuskunta, Tarjoomo. Tarjoomon jäseniä ovat muun muassa yksityiset palveluntuottajat, yhdistykset ja Kuopion kaupunki.

Yhteinen toimijaverkosto ratkaisee palveluita tarvitsevien ja palveluntuottajien välistä kohtaanto-ongelmaa kokoamalla palveluita tarjoavat toimijat yhteen palveluhakuun.  Tavoitteena on myös yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen niin, että tunnistetaan senioritalouden liiketoimintamahdollisuudet.

Ikäystävällinen Kuopio -ohjelmassa huomioidaan Kuopion kaupungin strategian näkökulma ”Hyvinvoiva Kuopio”. Sen päämääränä ovat aktiivinen arki, varhainen tuki sekä turvallinen ja viihtyisä elinympäristö. Keskeistä on asiakkaasta lähtevien tarpeiden tunnistaminen, asiakkaiden sitoutuminen ja osallisuuden vahvistaminen.  Tarjoomo ekosysteemi tukee näitä kaikkia päämääriä.   Kuntalaisten ja palveluohjauksen näkökulmasta erilaisten toimijoiden ja palveluntuottajien kokoaminen yhteen vahvistaa oikea-aikaista ja yksilöllistä palvelujen suunnittelua. Mahdollinen kaupungin mukaan lähteminen Tarjoomo-osuuskuntaan oli asiana 21.2.2020 kaupunginjohtajan johtoryhmässä ja samalla sovittiin asian valmistelusta päätöksentekoon.

Osuuskunnan ansaintalogiikka muodostuu osuuskunnan jäsenten maksamista vuosimaksuista, jotka määräytyvät jäsenlajin ja yrityksen koon mukaan. Vuosimaksuilla katetaan osuuskunnan toiminnanjohtajan, palkkakustannukset, matkakustannukset, palveluhaun kustannukset, mahdolliset toimitilakustannukset sekä muut juoksevat kustannukset. Itse osuuskunnan pyörittämiseen tarvittavat kiinteät kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Hallinto pidetään matalana ja ulkoistettuja palveluita käytetään, mikäli se on toiminnan jouhevan etenemisen kannalta järkevää. Kuopion kaupungin vuosimaksu on perustamisvaiheessa 15 000 euroa ja se katetaan vanhusten palveluohjauksesta.

Varsinaisen toiminnan käynnistäminen vaatii resursointia ja tämän vuoksi mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja on kartoitettu. Perustetun osuuskunnan on mahdollista hakea Pohjois-Savon ELY-keskukselta toimintaympäristön kehittämisrahoitusta toiminnan kehittämisen, laajentamisen ja palveluhaun käyttöönottoon. Tavoitteena on toiminnan maantieteellinen laajeneminen ja toimijaverkoston vahvistaminen niin, että vuonna 2022 mukana on 330 alueen toimijaa.

 

 

Vaikutusten arviointi     Ikääntyneiden monipuolisen palveluvalikoiman kehittyminen ja turvaaminen. Positiiviset yritysvaikutukset.

 

 

 

Esitys                           Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunki liittyy jäsenenä Tarjoomo osuuskuntaan.

 

 

 

 

                                    Valmistelija                                   

Hanna Jokinen

puh. +358 44 718 3303

                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                         

Jäsen Vesa Linnanmäki ilmoitti olevansa jäävi käsittelemään tätä asiaa ja poistui kokouksesta klo 17.18.

 

Palveluohjauspäällikkö Hanna Jokinen oli paikalla tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 17.18 – 17.35

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Jäsen Vesa Linnanmäki saapui takaisin kokoukseen klo 17.35

 


 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 20.4.2020 115 §

 

 

 

 

Liitteet

 

2123/2020 Perustamissopimus allekirjoitettu 3.4.2020 uusi

 

 

2123/2020 Jäsensopimus allekirjoitettu uusi

 

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen sekä esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi.

 

 

 

Päätös                          Merkittiin, että kokoukseen osallistujille jaettiin osuuskunnan päivitetyt säännöt. Päivitetyt säännöt liitetään pöytäkirjan liitteeksi.

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen ja palveluohjauspäällikkö Hanna Jokinen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

 

 

Liitteet

36

2123/2020 Perustamissopimus allekirjoitettu 3.4.2020 uusi

 

37

2123/2020 Jäsensopimus allekirjoitettu uusi

 

 

 

 

Päätösehdotus                            Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että Kuopion kaupunki liittyy jäsenenä Tarjoomo osuuskuntaan.

 

 

 

Päätös                                           Merkittiin, että valtuutettu Vesa Linnanmäki (yleislausekejäävi) poistui kokouksesta esteellisenä asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa