Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 26.03.2020/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 11

Asianro 1080/02.05.01.00/2020

 

 

Nilsiän MLL:n paikallisyhdistyksen hakemus tapahtumatuesta juhlaviikon järjestämiseen syksyllä 2020

 

 

 

                                                   

Mannerheimin Lastensuojelu liitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Liitto juhlistaa merkkivuotta koko vuoden erilaisilla tapahtumilla. Paikallisyhdistykset järjestävät myös tahoillaan erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia.

 

Nilsiän paikallisyhdistys osallistuu valtakunnalliseen juhlaviikkoon järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia pitkin viikkoa, MLL:n kohderyhmä ja oman paikallisyhdistyksemme budjetti huomioiden. Viikko huipentuu myös meidän yhdistyksessä juhlapäivän viettoon.

Nilsiän paikallisyhdistyksellä on suunnitelmissa järjestää viikon aikana erilaisia kulttuurielämyksiä ja liikunnallistakin tekemistä. Tarkoitus on, että viikon aikana tehtävät elämykset toteutettaisiin koulu-, sekä päivähoitopäivän aikana yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa.

Itse juhlapäivän on tarkoitus olla maksuton sekä avoin liikunnallinen tapahtuma paikallisessa sisäliikuntapuistossa.

 

Paikallisyhdistyksen taloudelliset resurssit ovat rajalliset ja tapahtuman järjestämiseen tarvitaan lukuisa joukko eri yhteistyötahoja. Yhdistys anoo Nilsiän pitäjäraadilta tapahtumaan tukea. Kokonaiskustannusarvio on 5050 euroa ja pitäjäraadille ei ole määritelty tarkkaa tukisummaa.

 

 

 

1

Avustushakemus_Nilsiä_ MLL 100v_2020.pdf

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          

 

Puheenjohtaja: Käsitellään MLL:n Nilsiän paikallisyhdistyksen tapahtumatukihakemus MLL:n 100- vuotis juhlavuoden paikallisesta tapahtumasta.

 

 

Päätös                                         Päätettiin, että Nilsiän MLL:n paikallisyhdistykselle ei myönnetä tapahtumatukea, vaikka asia sinällään on kannatettava.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa