Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.04.2020/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 24

Asianro 3155/02.02.00/2020

 

 

Henkilöstömenojen aiheuttamat muutokset kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2020 talousarvioon

 

 

 

Vuoden 2020 talousarvioon sisällytettiin koko kaupungin tasolla 6 milj.euron henkilöstömenojen vähentämistavoite ja se toteutettiin siinä vaiheessa määrärahatarkastelussa keskitetysti kaupungin yleishallintoon. Kohdentaminen palvelualueille, taseyksiköille ja liikelaitokselle valmisteltiin tammikuun aikana ja valtuuston päätettäväksi kaupunginhallitus esitti 9.3.2020 sen aiheuttamat määrärahamuutokset palvelualueille.

 

Palvelualueet ohjeistettiin tekemään määrärahamuutoksen edellyttämät muutokset käyttösuunnitelmiin eli vähentämään kustannuspaikkatasoisesti kohdennuksen mukaiset määrärahat.

 

Pysyvät henkilöstömenosäästöt toteutetaan siten, että avoimeksi tulevia virkoja ja tehtäviä jätetään täyttämättä ja määräaikaisen henkilöstön käyttöä vähennetään. Tuotannollisella ja taloudellisella perusteella on jouduttu irtisanomaan kaupunkitasoisesti 31 henkilöä.

 

Talousarviomuutokset 2020 kasvun ja oppimisen palvelualueen osalta:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset

Koulutus-

määräraha

YHTEENSÄ

 

282 053

862 020

171 685

1 315 758

465 535

49 114

1 830 407

 

Henkilöstösuunnitelma 2020

 

 

 

TP 2019

 

htv

KS 2020

 

 

htv

Muutettu

KS 2020

 

htv

MUUTOS

 

 

htv

KS 2020

henk.menot

 

Muutettu

KS 2020

henk.menot

MUUTOS

2020

henk.menot

2 490,9

2 540,9

2 514,0

-26,8

99 500 000

98 028 708

-1 471 292

                            

 

 

Henkilöstömenot ovat ilman sivukuluja.

 

 

Sopeutukset kohdentuvat vastuualueittain seuraavasti:

 

Varhaiskasvatuspalvelut:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset+koulutus

YHTEENSÄ

 

257 527

539 089

49 053

845 669

264 139

1 109 808

 

Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:

 

Luontainen poistuma ja irtisanomiset:

Irtisanomiset kohdistuivat perhepäivähoitoon alueilla, joissa perhepäivähoidon kysyntä ja tarve on vähentynyt. Eläköityneiden perhepäivähoitajien tehtäviä jätetään täyttämättä ko. alueilla, mikäli tehtäviä vapautuu.

 

Joidenkin eläköityvien päiväkodinjohtajien virkoja ei täytetä, vaan esimiesten tehtäväkokonaisuuksia muutetaan mm. yhdistämällä pieniä yksiköitä. Kaikkien vapautuvien tehtävien ja virkojen täyttämistä harkitaan jatkuvasti ja mahdollisuuksien mukaan jätetään säästösyistä täyttämättä.

                            

Määräaikaisten vähentäminen:

Henkilöstömenojen leikkaukset on toteutettu vähentämällä yksiköiden palkkarahoja. Määräaikaisten tehtävien täyttämistä arvioidaan jatkuvasti. Päiväkodinjohtajat täyttävät jokaisesta rekrytoinnistaan ilmoituksen rekrytointitarpeesta, jossa he perustelevat tehtävän täyttöä. Riskinä on, että budjetoitu määräraha ylittyy, mikäli lapsimäärä edellyttää määräaikaisten palkkaamista.

 

Kertaluontoiset säästöt:

Kun päiväkodin henkilöstöä on palkattomilla vapailla, eikä sijaisia palkata, voi tulla tilanne, jolloin lain edellyttämät henkilöstömitoitukset eivät toteudu. Lähtökohtaisesti kuitenkin kertaluontoiset vapaat suunnitellaan pidettäviksi ajankohtina, jolloin lapsia on vähemmän, esim. kesällä.

 

Koulutusmäärärahojen leikkaus:

Koulutusmäärärahojen leikkaus vähentää henkilöstölle tarjottavien koulutusten määrää.

 

Perusopetus- ja nuorisopalvelut:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset+koulutus

YHTEENSÄ

 

24 526

273 878

0

298 404

181 017

479 421

 

Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:

 

Luontainen poistuma:

Tavoitteena on tehostaa toimintaa ja kehittää toimintatapoja niin, että haitta on mahdollisimman pieni.

 

Määräaikaisten vähentäminen:

Sopeutuksissa on huomioitu koulunkäynninohjaajien vähentämistavoite, joka oli jo vähennetty ta-2020 valmistelussa. Hanketyöntekijöiden vähentämisen osalta säästö ei tule toteutumaan, koska jos vakinainen työntekijä siirtyy hankkeelle, hänen tilalleen joudutaan palkkaamaan työntekijä, koska oppilasmäärä edelleen kasvaa. Hankerahoitus kattaa n. 70-90 % hankkeen menoista riippuen rahoituspäätöksestä.

 

Koulunkäynninohjaajia joudutaan vähentämään suunniteltua enemmän, jotta säästö toteutuu. Parhaillaan ollaan valmistelemassa tulevan lukukauden resurssijakoa, johon sisältyy myös koulunkäynninohjaajaresurssin jako. Sopeutus vähentää kaikkien koulujen ohjaajaresurssia.

 

 

 

Kertaluontoiset säästöt:

Ko. säästöstä n. 80 000 € osa koostuu koulunkäynninohjaajien hakemista lomarahavapaista ja palkattomista vapaista, mutta ko. palkattomat vapaat vastaavasti pienentävät lomautussäästöä, joka oli jo huomioitu vuoden 2020 talousarvioraamissa. Sekä määräaikaisten vähentäminen että kertaluontoiset säästöt kohdentuvat merkittävältä osin ohjaajiin, mikä tarkoittaa oppilaan koulunkäynnin tuen vähenemistä erityisesti alakoulussa.

 

Muilta osin kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteuttavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.

 

Koulutusmäärärahojen leikkaus:

Koulutusmäärärahojen leikkaus vähentää henkilöstölle tarjottavien koulutusten määrää.

 

Lukiopalvelut ja toisen asteen yhteistyö:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset+koulutus

YHTEENSÄ

 

 

 

0

0

10 555

10 555

 

Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:

 

Kertaluontoiset:

Lukiopalvelujen kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteuttavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.

 

 

Kasvun ja oppimisen tuen palvelut:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset+koulutus

YHTEENSÄ

 

 

 

0

0

37 206

37 206

 

Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:

 

Kertaluontoiset vapaaehtoiset vapaat:

Ohje on ollut kohdentaa vapaaehtoiset vapaat koulujen/oppilaitosten loma-aikoihin, jolloin ne rasittavat mahdollisimman vähän asiakastyötä. Tälläkin hetkellä kuitenkin lakisääteiset määräajat ylittyvät ja mm. psykologin tutkimuksiin on jonoa eli säästöt tulevat vaikuttamaan tähän asiaan negativisesti. Lisäksi pystymme vaikuttamaan henkilöstömenoihin viivästyttämällä mahdollisia rekrytointeja, mikäli henkilöstöä irtisanoutuu tämän vuoden aikana.

 

Koulutusmäärärahat:

Vakinainen henkilöstömäärä on lisääntynyt 2019 ja 2020 (STM:n hankerahoitus kriisityöhön/Hermanni). Tätä ei lähtökohtaisesti ole huomioitu koulutusmäärärahoissa, joihin on edelleen kohdennettu säästöjä. Käytännössä koulutusmäärärahat kohdennetaan 1(-2) koko henkilöstöä koskettavaan yhteiseen koulutustilaisuuteen. Yksilöllisiä koulutustarpeita ei voida nyt huomioida.

 

Työnohjausmäärärahat:

Henkilöstömäärä on lisääntynyt ja jo ennen säästötoimia yksilötyönohjausta ei voitu tarjota kuin osalle työntekijöitä.

 

Tukipalvelut:

 

Luontainen

poistuma

Väh.

määräraik.

Irtisa-

nomiset

YHTEENSÄ

 

Kertaluon-

toiset+koulutus

YHTEENSÄ

 

0

49 053

122 632

171 685

21 731

193 416

 

Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:

 

Määräaikaiset:

Taloussuunnittelija on palkattomalla työlomalla koko vuoden 31.12.2020 saakka, eikä sijaista ole palkattu.

 

Irtisanomiset:

Kalustonhuollosta ja posti- ja lähettipalveluista irtisanottiin koko henkilöstö. Kevään 2020 aikana käyttäjät (koulut, päiväkodit) tekevät sähköisellä palvelupyynnöllä kaikki vikailmoitukset ja palvelupyynnöt e-lomakkeen kautta.  Tilahallintapalvelut huolehtivat tarvittavan palvelun tilaamisesta yhteistyökumppaneilta. Sisäisen postin lajittelu ja kuljetus on lakkautettu ja postin kanssa on tehty vuoden alussa uusi sopimus ulkoisen postin kuljettamisesta.

 

Tukipalvelut selvittävät kevään 2020 aikana palvelun tarpeen ja kilpailuttaa hankintapaikat keskitetyn hankintatoimen asiantuntijoiden kanssa, hankintalain mukaisesti.

 

Kertaluontoiset:

Tukipalvelujen kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteutettavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.

 

Valmistelu: asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt, taloustiimi

 

 

Vaikutusten arviointi                     -                                                        

 

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee talousarviomuutokset ja niiden vaikutukset toimintaan tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Korjattiin teknisenä korjauksena pöytäkirjaan tarkennetut henkilöstösuunnitelmaluvut, jotka on toimitettu esityslistan lähettämisen jälkeen:

 

Henkilöstösuunnitelma 2020

 

TP 2019

 

htv

KS 2020

 

 

htv

Muutettu

KS 2020

 

htv

MUUTOS

 

 

htv

KS 2020

henk.menot

 

Muutettu

KS 2020

henk.menot

MUUTOS

2020

henk.menot

2 490,9

2 518,0

2 491,2

-26,8

99 500 000

98 028 708

-1 471 292

                            

Henkilöstömenot ovat ilman sivukuluja.

 

 

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen ja teknisen korjauksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa