Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 20.05.2020/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 4021/02.05.01.00/2020

 

 

Jääurheilun harjoitustilavuokra-avustukset kesä 2020

 

 

Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

 

                                                          Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päätti 11.6.2013 36§ jääurheilun maksupolitiikan uudistamisesta talvikaudesta 2013-2014 alkaen siten, että käyttömaksuissa siirrytään markkinaperusteiseen hinnoitteluun ja toimintaa tukemaan muodostetaan jääurheilun tukijärjestelmä. Uudistuksen tavoitteena on edistää Kuopiossa ja Kuopion lähiseudulla olevien julkisten ja yksityisten jäähallien tehokasta käyttöä ja siten helpottaa osaltaan jääurheilun tilaongelmaa.

 

Avustusta voidaan myöntää kuopiolaisille rekisteröidyille yhdistyksille, joiden toiminta on suunnattu lasten ja nuorten (alle 18v.) jääurheiluun ja joille on myönnetty harjoitusvuoroja v. 2020. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat jäähallien peli-, kilpailu- ja harjoituskäytön tila-vuokrat. Erillisten harjoitusleirien kustannuksia ei hyväksytä.

 

Jääurheilun harjoitustilavuokra-avustukset on tarkoitettu kevätkaudelle 1.1.-31.5.2020 ja syyskaudelle 1.8.-31.12.2020. Koronapandemian takia jääurheiluseurat joutuivat lopettamaan harjoituskautensa maaliskuun puolivälissä. Ennakkohakemuksissa ilmoitetut kevään tuntisuunnitelmat eivät siten ole toteutuneet ja ennakkoavustukset on maksettu tammikuun tilanteen mukaan.

 

Jäähallien kesäkäyttö ei ole aiemmin kuulunut seuroille suunnatun jääurheilun tuen piiriin. Tilanne on kuitenkin muuttunut Lippumäen jäähallin poistuttua käytöstä ja jääurheiluseurojen toiminnan siirryttyä yksityiseen jäähalliin. Aiemmin jääurheilua on tuettu Lippumäen osalta subventiona. Subventio poistuu toiminnan siirryttyä yksityiseen halliin. Seurojen kesäharjoittelun tukeminen on tullut tästä johtuen ajankohtaiseksi vuodesta 2020 eteenpäin.

 

Jääurheiluseuroilta on tullut toiveita, että tässä tilanteessa myös kesäajan käyttö hyväksyttäisiin harjoitustilavuokra-avustuksen piiriin, jotta ennakkona maksettuja avustuksia ei tarvitsisi periä takaisin näin hankaloittaa jääurheiluseurojen taloutta enempää.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää, että vuonna 2020 jääurheilun harjoitustilavuokra-avustuksiin hyväksytään myös kesäkauden 1.6.-31.8.2020 toiminta. Avustuksiin on käytettävissä edelleen yhteensä 202.500 euroa kevät- ja kesäkaudelle.

 

                                                          Valmistelija                                                               

Sirpa Niemi

puh. +358 44 718 2504

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaistoiminnan palveluiden päällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa