Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2020/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 32

Asianro 10135/00.02.03/2019

 

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan kokoukset 1.9.-31.12.2020

 

 

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 22.5.2017 hyväksynyt Kuopion kaupungin hallintosäännön 1.6.2017 lukien. Hallintosääntö on päivitetty (kh. 15.1.2018).

 

Hallintosäännön § 130 mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asiana käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kuntalain edellyttämä yhdenvertainen näkö- ja kuuloyhteys on mahdollista järjestää tarvittaessa myös sähköisiä kokousmenetelmiä käyttäen, Teams sovelluksen kautta. Kokoukset voivat olla myös ns. hybridikokouksia eli osa osallistujista on paikalla ja osa etänä.

 

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

Esitys                                            Esitän, että Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta kokoontuu 1.9-31.12.2020 seuraavasti:

 

                                                      ti 8.9.

ke 7.10.

ke 11.11

ke 16.12.

 

                                                      Kokoukset pidetään pääsääntöisesti Kuopion kaupungintalon kabinetissa, Tulliportinkatu 31 II krs ja ne alkavat klo 16.00. Myös sähköinen kokousmenettely on mahdollista. 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Laura Natunen

puh. +358 44 718 8111

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Esitän, että Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta kokoontuu 1.9.2020-31.12.2020 seuraavasti:
                          
8.9, 7.10, 11.11, 16.12.

Kokoukset pidetään pääsääntöisesti Kuopion kaupungintalon kabinetissa, Tulliportinkatu 31 II krs ja ne alkavat klo 16.00. Myös sähköinen kokousmenettely on mahdollista. 

 

 

Päätös                                           Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisäksi Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päätti, että lautakunnan seminaari järjestetään 2.9. klo 14.00 alkaen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa