Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 8716/00.01.02.00/2019

 

 

Vuoden 2020 Huiluu ruppeemien järjestäminen.

 

 

 

 

 

                                                    Tämän vuoden Huiluu ruppeemien suunnittelutyö aloitetiin viime kokouksessa. Tapahtumaviikonloppu on alustavasti suunniteltu 10-12.7.2020. Kokouksen jälkeen on tapahtunut merkittäviä kansallisia muutoksia tapahtumien järjestämisen mahdollisuuksissa.

 

Korona epidemian ja poikkeusolojen takia on voimassa merkittävät yleistä kokoontumista rajoittavat toimenpiteet, jotka estävät käytännössä yli 500 henkilöä koskevien tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisen heinäkuun loppuun asti.

 

Kuopion kaupungissa on peruttu tai siirretty kesän tapahtumia hyvin laajasti.         

 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          

 

Puheenjohtaja: Päätetään vuoden 2020 Huiluu ruppeemien järjestämisestä.

 

 

Päätös                                         Päätettiin, että Huiluu ruppeemia ei järjestetä vuonna 2020 vaan seuraavat Huiluut järjestetään vuonna 2021.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa