Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 03.06.2020/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 15

Asianro 8716/00.01.02.00/2019

 

 

Maaningan pitäjäraatialueen muovinkeräyksen järjestäminen ja muut jätehuoltoon liittyvät asiat

 

 

 

 

                                                    Pitäjäraadissa on ollut useaan otteeseen keskustelua siitä, miten Maaningan alueelle saataisiin muovinkeräyspiste. Tällä hetkellä tilanne on ongelmallinen.

                                                   

Pakkausjäteasetus (Vna 518/2014) edellyttää, että

”9 § 5) muovipakkausjätteen erilliskeräystä varten on vähintään 500 vastaanottopaikkaa siten, että jokaisessa yli 10 000 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka.”

 

Rinki Oy on muovikeräysten tuottajayhteisö. Rinki-ekopisteverkosto aloitti toimintansa vuonna 2016. Pisteisiin kuluttajat voivat palauttaa käytetyt kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkaukset. Paperinkeräys kuuluu Paperinkeräys Oy:lle.

Rinki Oy:lle yhteyden ottaminen tapahtuu verkkolomakkeella tai puhelimitse. Asukkaat ovat ottaneet Rinkiin yhteyttä muovinkeräyksen saamiseksi myös Maaningan kirkonkylälle.

 

Muovinkeräykselle on tarvetta myös pienemmissä taajamissa ja pienemmällä asukasmäärällä. Rinki Oy ei ole kuitenkaan lain mukaan velvollinen toimittamaan astiaa ja hoitamaan keräystä lain määrittämää minimikokoa pienemille alueille. Paikallinen jätehuoltoyhtiö Jätekukko Oy ei ole myöskään velvollinen järjestämään täydentäviä keräyspisteitä.

Muovinkeräyksen saamisesta voisi keskustella Kuopion kaupungin ympäristönsuojelupalveluiden kanssa.

 

Maaningan pitäjäraadilla voisi olla mahdollisuus neuvotella Jätekukko Oy:n kanssa, onko heillä mahdollisuutta järjestää täydentävää keräyspistettä.

 

Lisäksi on mahdollista neuvotella kaupan (K-Market Hoppari) kanssa siitä, haluavatko he tukea keräyksen järjestämistä. Kyse on kaupoilla rahallisesta tuesta. Näin siis jos keräyspiste on K-kaupan piha-alueella.

 

 

 

 

Päätösehdotus                          

 

Puheenjohtaja: Päätetään asiaan liittyvän valmistelun ja keskustelun pohjalta siitä, millä toimenpiteillä asiassa edetään. 

 

 

Päätös                                         Päätettiin, että asiaa lähdetään viemään yhdessä muiden raatien kanssa Savo-Pielisen jätelautakunnan kautta. Asian jatkovalmistelu aloitetaan syksyllä. Pitäjäraadin jäsen, Maarit Walta on mukana valmistelussa.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa