Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 53

Asianro 2297/00.01.01/2020

 

 

Omistajaohjaus häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa

 

 

 

 

 

                                                      Koronavirusepidemiasta johtuvien poikkeusolojen vuoksi käyttöönotetun valmiuslain mukaiset jatkamisasetukset ovat voimassa 30.6.2020 asti. Valtioneuvoston 6.5.2020 antaman periaatepäätöksen myötä laajamittaisista rajoitustoimista ollaan siirtymässä aiempaa kohdennetumpiin toimenpiteisiin epidemian hallinnassa. Tavoitteena on epidemian hillitseminen mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista haittaavasti. 

 

Valtionvarainministeriön huhtikuussa antaman ennusteen mukaan Suomen talous supistuu kuluvana vuonna 5,5 prosenttia, ja julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan 16,6 mrd:iin euroon. Epidemian vaikutukset kuntatalouteen tulevat Kuntaliiton arvion mukaan olemaan -1,9 mrd. euroa vuonna 2020. Tulevan talouskehityksen ennustaminen on kuitenkin poikkeuksellisen epävarmaa, ja poikkeusolojen kesto ja laajuus ovat ratkaisevia tekijöitä epidemian taloudellisten seurausten kannalta.

 

Koronaepidemian aiheuttama taloudellisen tilanteen heikkeneminen kasvattaa merkittävästi kaupunkikonsernin talouteen kohdistuvia riskejä ja heikentää kuluvan vuoden talousarvioennusteita. Toimialasta riippuen epidemian vaikutukset konserniyhtiöiden toimintaan voivat olla hyvinkin mittavia. Poikkeusolot edellyttävät omistajaohjauksen ja konserniyhteisöjen välistä tiivistä yhteistyötä konserniyhteisöjen toiminnan tukemiseksi ja kaupunkikonsernin kokonaisedun turvaamiseksi.

 

 

 

Päätösehdotus                            Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto keskustelee tilanteesta ja linjaa toimenpiteitä.

 

 

Päätös                                           Omistajaohjausjaosto keskusteli tilanteesta ja linjasi toimenpiteitä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa